Tekstin koko

4. Uusi aika - 1950

Jo 1690 unkarilainen lääkäri Ferenc Pápai Páriz kuvasi todennäköisesti ensimmäisenä Parkinsonin taudin kaikki motoriset pääpiirteet eli vapinan (tremor), hitauden (bradykinesia), jäykkyyden (rigiditeetti) ja asennon muutokset [7]. Hän kirjoitti unkariksi ja tämän vuoksi hänen kirjoituksensa ei levinnyt kovin laajaan tietoisuuteen.1700-luvulta on myös useita artikkeleita. joissa kuvataan todennäköisesti Parkinsonin tautia sairastavia potilaita [8].

Varsinainen Parkinsonin taudin raportointi tapahtui vuonna 1817, kun englantilainen lääkäri James Parkinson (1755–1824) kuvasi kuusi miespotilasta kirjassaan ”An Essay on the Shaking Palsy” (”Tutkielma täristyshalvauksesta”)[9, 10]. Tämän tutkielman perusteella hän on jäänyt historiaan Parkinsonin taudin nimessä, vaikka hän siis ei itse tätä nimeä käyttänytkään. Itse hän tutki kolme potilasta ja kolme muuta hän näki kävelevän kadulla. James Parkinson kuvaili taudille luonteenomaisen vapinan ja hitauden sekä kävelyn ja asennon muutokset. Hän raportoi potilailla olevan myös unihäiriöitä, puhevaikeuksia, nielemisen ongelmia, syljen valumista, rakon toiminnan häiriöitä ja ummetusta. Sen sijaan hän ei havainnut jäykkyyttä eli rigiditeettiä. James Parkinsonilla ei ehdottanut mitään erityistä nykypäivänä ajatellen tehokasta hoitoa tautiin. Hän suositti mm. elohopean käyttöä, kuppausta ja märkivän rakkulan tekoa (Sabine linimentti) niskan iholle. Hän suositti myös monipuolista ravintoa, joka ohje on edelleenkin pätevä. James Parkinson oli hyvin monipuolinen henkilö. Lääkärin ohella hän oli paleontologi eli fossiilien tutkija, kemisti, geologi ja poliittinen kirjoittaja.

Vasta runsaat 50 vuotta myöhemmin kuuluisa ranskalainen neurologi Jean-Martin Charcot (1825–1893) alkoi käyttää termiä Parkinsonin tauti [11]. Erityisesti hän halusi poistaa sanan halvaus (palsy), koska Parkinsonin taudissa potilailla ei ole varsinaista halvausta, kuten esim. aivoinfarktipotilailla. Charcot havaitsi myös Parkinson-potilaiden jäykkyyden. Hän havaitsi myös, että hyoskyamiini voi helpottaa potilaiden oireita. Hyoskyamiini on eräs belladonna-alkaloidi (”bella donna” = kaunis nainen; aineesta tehdyt silmätipat aiheuttavat laajat silmäterät) ja se sisältää atropiinia, antikolinergistä ainetta, jonka tiedetään helpottavan erityisesti vapinaa (antikolinergi tarkoittaa ainetta, joka estää hermovälittäjäaineen asetyylikoliinin vaikutusta). Luonnon antikolinergiset aineet, erityisesti atropiini ja sen johdokset, olivatkin länsimaissa tärkein Parkinsonin taudin lääkehoito aina 1950-luvulle saakka.

Ranskalainen patologi Édouard Brissaud (1852–1909) lienee ensimmäinen, joka arveli mustatumakkeen (substantia nigran) olevan vaurioituneen Parkinsonin taudissa vuonna 1895 [10]. Varsinaisesti tämän osoitti venäläinen neuropatologi Konstantin Tretiakoff (1892–1956) vuonna 1919 väitöskirjassaan ollessaan 27-vuotias [12]. Hän havaitsi, että Parkinsonin tautia sairastavilla potilailla pigmentoituneiden solujen määrä oli vähentynyt substantia nigrassa. Hän havaitsi myös, että substantia nigran soluissa oli ylimääräisiä kertymiä eli inkluusiokappaleita. Nämä kappaleet oli saksalainen (sittemmin amerikkalainen) Friedrich Lewy (1885–1950) havainnut jo muutama vuosi aiemmin (v. 1912) tutkiessaan Parkinsonin taudin potilaiden aivoja [13]. Substantia nigran Lewyn kappaleet ovat edelleen eräs tärkeimmistä neuropatologista löydöksistä Parkinsonin taudissa.

Suomenkielisessä lääketieteellisessä aikakauskirja Duodecimissa (alkoi ilmestyä v. 1885) on ensimmäinen kuvaus Parkinsonin taudista vuodelta 1890 [14]. Kyseessä on piirilääkäri Konrad Relanderin (myöhemmin ReijoWaara) suomennos kuuluisan saksalaisen neurologin prof. Wilhelm Heinrich Erbin (1840–1921) edellisenä vuonna pitämästä esitelmästään erilaisista hermotaudeista. Parkinsonin taudin mainitaan olevan ”sellainen tauti, jossa diagnosi tavallisesti on helppo”. Vapinasta käytetään sanaa ”väräjäminen”, ”joka usein ajoittain, jopa tykkönäänkin voi puuttua”.

Vuosina 1917–1926 maailmassa riehui aivokuume (unitauti, encephalitis lethargica, von Economon tauti), jonka seurauksena monet sairastuivat Parkinsonin taudin kaltaiseen tautiin, josta käytettiin nimeä post-enkefaliittinen parkinsonismi [15]. Aivokuumeen varma syy on jäänyt avoimeksi, mutta mm. influenssavirusta on epäilty taudin aiheuttajaksi. Amerikkalainen neurologi Oliver Sacks kirjoitti tästä taudista kirjan nimeltä Heräämisiä (Awakenings), joka ilmestyi vuonna 1973. Vuonna 1990 kirjasta ilmestyi myös samanniminen elokuva, jossa Robert De Niro esittää parkinsonismipotilasta, joka ”herää henkiin” saatuaan levodopalääkitystä, mutta varsin nopeasti hänelle valitettavasti kehittyivät myös tyypilliset pakkoliikkeet eli dyskinesiat. Näit potilaita ei liene enää elossa.

<< takaisin taudin historia -valikkoon