Suomen Parkinson-säätiö rs
Suomen Parkinson-säätiö perustettiin vuonna 1995. Sen perusti Suomen Parkinson-liitto, joka on Parkinsonin tautia, dystoniaa, Huntingtonin tautia ja muita liikehäiriösairauksia sairastavien valtakunnallinen keskusjärjestö. Säätiön peruspääoma on saatu testamenttilahjoituksena Sylvia Sjölundilta. Tämän jälkeen useat lahjoittajat, joista osa ei halua julkisuutta, ovat kartuttaneet säätiön varallisuutta.
Suomen Parkinson-säätiön tarkoituksena on tukea Parkinsonin taudin ja muiden liikehäiriösairauksien tieteellistä tutkimusta. Tutkimuksen pohjalta voidaan kehittää tehokkaampia hoito- ja kuntoutusmenetelmiä ja edistää siten sairastavien hyvinvointia.
Suomen Parkinson-säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja Parkinsonin taudin ja sukulaissairauksien tieteelliseen tutkimukseen. Säätiö tukee etenkin nuorten tutkijoiden väitöskirjatutkimusta. Säätiöllä on myös omaa kuntoutuksen vaikuttavuuteen liittyvää tutkimusta.
Liikehäiriösairauksien syntymekanismin ymmärtäminen, siihen reagoiminen ja lääkehoidon kehittäminen ovat tärkeitä. Kehittyvillä hoitomuodoilla tai peräti parantavilla ja estävillä lääkehoidoilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys ikääntyvien ihmisten elämänlaadun ja itsenäisen pärjäämisen kannalta.
Säätiön hallitus koostuu neurologian ja talouden asiantuntijoista sekä sairastuneista. Päätöksentekoa ohjaavat asiantuntijuus, luottamuksellisuus, objektiivisuus sekä eettiset arvot. Testamentein ja lahjoituksin saatua omaisuutta hoidetaan huolella, riskejä kaihtaen, tuottavalla ja varmalla tavalla.
Säätiö on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry:n jäsen. Säätiön tilintarkastajana toimii 2011 – 2012 tilintarkastusyhtiö Oy Soinio & Co.
Säätiölle tehdyn 850 - 50 000 euron lahjoituksen saa toinen yhteisö vähentää tuloverotuksessaan tuloverolain 57 §:n 2 kohdan perusteella. Verohallituksen päätös nro 2157/347/2008 vuosille 2009-2013.
Säätiön nimi on ruotsiksi Finlands Parkinson-stiftelse ja englanniksi The Finnish Parkinson Foundation.
Tutustu myös Suomen Parkinson-liiton toimintaan:


