Siirry sisältöön

Toiminta

Parhaiten tutustut säätiön toimintaan ja sen rahoittamiin tutkimuksiin lukemalla vuosikertomuksia. Löydät ne alla olevissa alasvetolaatikoissa kirjoittajakuvausten kera. Vuosikertomus jaetaan painettuna Liikehäiriösairauksien liiton jäsenlehden mukana.

Säätiön vuoden 2022 vuosikertomus löytyy liitteenä Liikehäiriösairauksien liiton jäsenlehdessä Hermolla 2/2023 (kesäkuun numero).

Vuosikertomus 2022 – paluu normaaliin, säätiön yleisöluentotilaisuus keräsi väkeä Helsinkiin ja verkon ääreen

Kirjoittajavieraina ovat M.Sc. väit. Arun Kumar Mahato Helsingistä, jonka aiheena on GDNF-reseptoreihin vaikuttavat pienet molekyylit ja LT Emma Honkanen Turusta, jonka aiheena on tyvitumakkeiden toiminta Parkinsonin taudissa ja dystoniassa. Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja varatuomari Kaarina Vaaraniemi kertoo artikkelissa edunvalvonnasta, hoitotahdosta ja testamentista.

Vuosikertomus 2021 – Ukrainan sota lisää haastetta markkinoilla, säätiö jakoi apurahoja aikaisempien vuosien malliin

Kirjoittajavieraina ovat väitöskirjatutkija Julia Konovalova Helsingistä, jonka aiheena on Mikro-RNA (miRNA) -yhdisteiden rooli ja LT Tomi Kuusimäki Turusta, jonka aiheena on
Parkinsonin taudin riskitekijät ja ennuste. Säätiön hallituksen jäsen Matti Tukiainen kertoo liikehäiriösairaiden jokerikortista.

Vuosikertomus 2020 – koronakevät yllätti, mutta säätiön talous pysyi vakaana

Kirjoittajavieraina ovat FaT Francesca De Lorenzo Helsingin yliopistosta aiheenaan hermo-kasvutekijät Parkinsonin taudin koe-eläinmalleissa ja FM, LT Ari Siitonen Oulun yliopistosta aiheenaan Parkinsonin taudin genetiikka Suomessa. Säätiön hallituksen jäsen professori Juha Rinne kertoo aivojen PET-kuvantamisesta Parkinsonin taudissa.

Vuosikertomus 2019 -monipuolista liikehäiriösairauksien tutkimusta

Kirjoittajavieraina ovat FaT Ulrika Julku Helsingin yliopistosta aiheenaan PREP-entsyymin estäjien vaikutuksista Parkinsonin taudin eläinmalleissa. LT Tuomas Mertsalmen ja LT Filip Scheperjansin tutkimukset käsittelevät suoliston mikrobien ja antibioottien käytön yhteyksiä Parkinsonin tautiin. Apulaisprofessori, LT Juho Joutsa Turusta on tutkinut liikehäiriösairauksien anatomista alkuperää aivoissa käyttäen hyväksi uutta tekniikkaa, toiminnallista magneettikuvausta ja tunnettujen aivovaurioiden aiheuttamia oireita. Hallituksen jäsen Esko Seppänen kirjoittaa potilaan näkökulmasta – jokainen päivä täysillä.

Vuosikertomus 2018 -testamenttilahjoituksella dystoniatutkimusta

Kirjoittajavieraina ovat Helsingistä FaT Sakari Leino aiheenaan onko nikotiinireseptoreista apua Parkinsonin tautiin sekä LT Rebekka Ortiz, joka väitteli dystonian esiintyvyydestä ja vaikutuksesta työkykyyn. Reinis Svarcbahs, FaT, Helsingin yliopistosta esittelee PREP-entsyymin estäjiä alfa-synukleiiniin perustuvissa Parkinsonin taudin malleissa. Hallituksen jäsen Martti Leppänen kertoo vapaaehtoisista tutkimusprojekteissa.

Vuosikertomus 2017 – yleisöluento Helsingissä ja 200 vuotta Parkinson diagnoosin kuvaamisesta

Kirjoittajavieraina säätiön hallituksen jäsenet professori (emer.) Pekka T. Männistö ja professori Juha Rinne, jotka kertovat, missä vaiheessa Parkinsonin taudin tutkimustyö on ja mitä uutta on odotettavissa. Hallituksen jäsen Esko Seppänen kertoo puheenvuorossaan säätiöstä finanssitalouden pyörteissä.

Lähetämme toimistostamme myös painetun vuosikertomuksen Sinulle, ota yhteyttä lomakkeellamme ja ilmoita siinä postitusosoitteesi.