Auta selvittämään Parkinson-mysteeri - ota osaa keräykseen
Anna sinäkin lahja tutkimukselle! Tavoitteenamme on kerätä vuoden 2012 Juhla-apurahaa varten 18.000 euroa 31.12.2011 mennessä.
Juhla-apuraha myönnetään vuonna 2012 eettisen toimikunnan luvan saaneelle, yhdelle tai useammalle, tieteelliset kriteerit omaavalle liikehäiriötutkimukselle painottaen nuoria väitöskirjaansa tekeviä tutkijoita. Apuraha tulee hakuun joulukuussa 2011. Tuolla summalla voi yksi virkavapaalla oleva tutkija panostaa tutkimukseen koko vuoden.
Tällä hetkellä tavoitteesta on saavutettu lähes puolet, joten hieman kirittävää on vielä jäljellä. Keräys päättyy tämän vuoden lopulla.
Juhla-apuraha 2012 on hyvä lahjoituskohde yrityksille, sillä 850 euroa ylittävä lahja säätiölle on verovähennyskelpoinen.
Juhla-apurahakeräys alkoi edelliskeväänä ja 30.8.11 mennessä lahjoituksia on kertynyt 8.836,05 € euroa. Lahjoittajia ovat mm.
Atso Aho, Anne Ehrukainen, Maija-Liisa Hakamäki, Björn Holmström, Seppo Kaakkola, Sirpa Kohonen, Reijo Kohonen, Anna-Leena Ollikainen, Torsti Mäkelä, Jaakko Pukkinen, Timo Salmi, Carl Standertskjöld-Nordenstam, Carl Stråhlmann, Esa Tervosen omaiset ja Kimmo Vähä-Ruohola.
Lisäksi lahjoituksen ovat tehneet Eero Aumanen Oy ja Orion Oyj.
Keräyksellä on Poliisihallituksen rahankeräyslupa nro POHADno2010/294.
ajalle 1.2.2010 - 31.12.2011 alueena koko Suomi lukuunottmatta Ahvenanmaata.
Lisää alla linkeissä:


