Tekstin koko

Parkinsonin tauti, liikkuminen

Dos. Merja Rantakokko Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta yhdessä ruotsalaisten kollegoiden kanssa tutki Parkinson-potilaiden ulkona liikkumista ja sen yhteyttä potilaiden motorisiin ja ei-motorisiin oireisiin (22). Tutkimuksessa oli mukana 164 kotona asuvaa ruotsalaista Parkinson-potilasta, joiden motorisia ja ei-motorisia oireita arvioitiin erilaisin testein. Potilaiden keski-ikä oli 71,5 vuotta ja aineistossa oli kaikkiin Hoehn et Yahr-luokkiin kuuluvia potilaita.

Liikkumista arvioitiin erityisellä elintila-asteikolla, jossa oli alueina (karkeasti suomennettuna) makuuhuone, kodin sisätila, kodin ulkotila, kodin lähiympäristö, kotikunnan alue ja kotikunnan ulkopuolinen alue. Potilailla kysyttiin kuinka usein viikossa he liikkuivat näillä alueilla ja tarvitsivatko he apua (apuväline/toisen henkilön apu) liikkumiseen. 47,5 % aineiston potilaista pystyi liikkumaan kotikuntansa ulkopuolella ilman apua. 73 % potilaista liikkui kodin sisätiloissa ilman apua ja 91 % avustettuna. Oma arvio liikuntakyvystä, motoristen testien heikompi tulos, masennusoireet, kipu ja väsymys olivat yhteydessä siihen kuinka laajalla alueella potilas liikkui. Kun huomioitiin sekoittavia tekijöitä, oma arvio liikuntakyvystä, masennus ja kipu korreloivat liikkumislaajuuteen. Monimuuttuja-analyysissä ainoastaan oma arvio liikkumiskyvystä korreloi liikkumislaajuuteen.

Tutkimus osoittaa, että noin puolet kotona asuvista (ruotsalaisista) Parkinson-potilaista tarvitsee apua liikkumiseen. Tietysti tämä osuus riippuu aineistosta, sillä on ilmeisen selvää, että sairauden keston myötä liikkumiskyky huononee ja tarvitaan apuvälineitä ja ulkopuolista apua. Tutkimus osoittaa myös, että potilaan oma mielipide liikkumiskyvystä on kaikkein ratkaisevin. Miten lienee asia suomalaisilla potilailla?