Tekstin koko

8. 1980-luku

Vuonna 1979 kuvattiin 23-vuotiaan opiskelijapojan sairastuneen muutaman viikon sisällä Parkinsonin taudin kaltaiseen tautiin, kun hän oli käyttänyt itse syntetisoimaa petidiinin kaltaista huumetta [43]. Tällöin ei vielä tiedetty syytä asiaan, mutta 1980-luvun alussa samanlaisia tapauksia ilmeni useita Kaliforniassa. Neurologi J. William Langston selvitti, että kyseinen myrkyllinen aine oli MPTP (metyylifenyylitetrahydropyriidiini)[44]. Tämä havainto johti ensinnäkin Parkinsonin taudin eläinmallin kehittämiseen (erityisesti apina ja hiiri) ja toiseksi alettiin etsiä luonnosta tai ravinnosta mahdollisia muita vastaavia kemikaaleja, jotka voisivat olla Parkinsonin taudin syynä. Toistaiseksi varmuudella tällaista kemikaalia tai kemikaaleja ei ole kuitenkaan löydetty.

Dopamiiniagonistien ohella jo 1970-luvulla aloitettiin monoamiinioksidaasin tyyppi B:tä estävien lääkkeiden eli MAO B-estäjien kehitystyö. MAO B on entsyymi, joka hajottaa aivoissa dopamiinia ja siten sen estämisellä pystytään nostamaan tai ”säästämään” aivojen dopamiinia. Ensimmäinen tehokas MAO B-estäjä oli l-deprenyyli eli selegiliini (Eldepryl), joka on unkarilaisen farmakologin Joseph Knollin (1925-) tutkimustyön tulosta [45]. Selegiliini tuli markkinoille v. 1982, Suomen ollessa eräs ensimmäisiä maita sen käyttäjänä. Selegiliinille on vuosien kuluessa kehitetty useampiakin kilpailijoita, mutta mikään niistä ei ole ollut sitä parempi eivätkä ne ole tulleet varsinaiseen kliiniseen käyttöön. Vasta israelilaisen tutkimusryhmän kehittämä MAO B-estäjä rasagiliini on tullut selegiliinin kilpailijaksi vuonna 2005 [46].

Kun saatavilla oli useammalla eri tavalla dopamiiniin vaikuttavia lääkkeitä, oli luonnollista, että niitä ruvettiin käyttämään myös yhdessä. Yhdistelmissä kunkin lääkkeen annostus voidaan pitää pienempänä ja siten myös niiden haitat saattavat olla vähäisempiä, mutta teho saattaa silti olla parempi. Tällainen dopaminergisten lääkkeiden yhdistelmäkäyttö, esim. levodopan, dopamiiniagonistin ja MAO B-estäjän yhdistelmä, on edelleenkin paljon käytössä. Kun lisäksi jo varhain havaittiin, että levodopan pitkäaikaiskäyttöön liittyy ongelmia, kuten vaikutusajan lyhentymistä ja tahattomia liikkeitä, alettiin suosia lääkityksessä erityisesti alkuvaiheessa ja nuoremmilla potilailla, dopamiiniagonistien ja MAO B-estäjien käyttöä [47].

 

<< takaisin taudin historia -valikkoon