Siirry sisältöön

Liikehäiriöpotilaan sanasto

Tämä sanasto on tarkoitettu helpottamaan liikehäiriöpotilaan, hänen perheensä, omaishoitajiensa sekä muun hoito- ja tukihenkilökunnan tulkintaa lääkärin antamien ohjeiden ja asiakirjojen ymmärtämisessä. Sanastosta voi olla myös hyötyä tutkimusartikkelien lukemisessa. Sanastoon on valittu liikehäiriösairauksissa, niiden hoidossa ja tutkimustyössä käytettyjä termejä, kuten vieraskielisiä sanoja, lyhenteitä, lääkkeitä ym. Tässä sanastossa on mainittu myös Suomessa 3/2023 saatavilla olevien lääkkeiden kauppanimiä, koska potilaat pääosin tunnistavat lääkkeensä kauppanimien perusteella, eivätkä vaikuttavan aineen mukaan.

Sanasto on laaja ja se on julkaistu tässä taulukkoina. Klikkaamalla sanaston nimien kohdalta, saat auki termitaulukon kyseisellä nimivälillä. Termiä voit hakea myös sivuston haku-toiminnolla. Sanastosta on apua artikkelien lukemisessa. Sanastoa ei ole saatavilla painettuna.

Abasia – Aktiovapina

termiselitys
Abasia Kävelykyvyttömyys (ilman halvausta)
Ablaatio Poisto, tuhoaminen. Myös irtauma.
AbsorptioImeytyminen
Adenosiini Adeniinin ja riboosin muodostama yhdiste, joka säätelee mm. hermosolujen, sydämen ja verisuonien toimintaa adenosiinireseptorien (A1, A2A, A2B, A3) välityksellä. Osallistuu mm. uni-valverytmin säätelyyn ja myös dopamiinin toimintaan striatumissa. Kahvin kofeiini on adenosiinireseptorin antagonisti eli estää adenosiinin vaikutusta. Adenosiiniantagonisteja on tutkittu Parkinsonin taudissa ja niistä istradefylliini on hyväksytty potilaskäyttöön Japanissa ja USA:ssa.
ADLEngl. Activities of Daily Living. Päivittäiset toiminnot, kuten pukeutuminen, ruokailu, WC:ssä käynti, peseytyminen ja liikkuminen.
Adrenaliini (Epinefriini)Katekolirakenteinen hormoni, joka erittyy tietyistä hermosoluista ja lisämunuaisten ytimen soluista. Adrenaliini säätelee mm. sykettä ja verenpainetta.
Adrenoleukodystrofia X-kromosomissa periytyvä kuolemaan johtava aineenvaihduntasairaus, jossa on mm. lisämunuaisen vajaatoimintaa ja aivojen valkean aineen (myeliinin) tuhoutumista. Taudissa kertyy elimistöön hyvin pitkiä rasvahappoja. Kuuluu peroksisomitauteihin. Ks. peroksisomi.
Afasia Aivojen toimintahäiriöstä johtuva puhekyvyttömyys esim. halvauskohtauksen jälkeen. Ks. myös dysfasia.
AgeusiaMakuaistin puutos
Agnosia Kyvyttömyys tai vaikeus tunnistaa esim. esineitä tai henkilöitä.
Agonisti Aine, joka sitoutumalla tiettyyn solukalvon osaan (reseptoriin) välittää impulsseja, jotka johtavat fysiologiseen toimintaan. Ks. dopamiiniagonisti. Vastakohtana antagonisti.
AgrafiaAivojen toimintahäiriöstä johtuva kyvyttömyys tai vaikeus kirjoittaa. Ks. myös dysgrafia.
AihiolääkeEngl. Prodrug. Lääkeaineen tehoton esimuoto, joka elimistöön annettuna muuttuu aktiivimuotoon. Levodopa on dopamiinin aihiolääke.
AivorunkoEngl. Brain stem. Aivojen alaosan alue, johon luetaan keskiaivot, pons (aivosilta) ja ydinjatkos.
Aivo-selkäydinnesteEngl. Cerebrospinal fluid. Likvori. Aivokammioissa ja lukinkalvon alaisessa tilassa oleva neste.
AkantosyyttiEpänormaali piikkimäinen punasolu. Niitä voi esiintyä mm. neuroakantosytoosissa. Ks. neuroakantosytoosi.
AkalkuliaKyvyttömyys laskea
AkatisiaMotorinen levottomuus, joka johtaa yleisimmin raajoissa ja vartalolla esiintyvään pakonomaiseen liikuttamiseen. Johtuu usein psykoosilääkkeiden käytöstä.
Akinesia Liikkeen puuttuminen. Termillä tarkoitetaan useimmiten vaikeutta ja/tai viivettä aloitettaessa liikettä. Ks. bradykinesia.
AksoniHermosolun viejähaarake, jolla hermosolu on yhteydessä toiseen hermosoluun.
AktigrafiaKehon liikkeiden (kuten vapina) mittaaminen esim. ranteeseen laitettavan mittauslaitteen (aktigrafi) avulla.
AktiovapinaLihassupistuksen aikana esiintyvä vapina. Alaryhminä asentovapina, kohdennusvapina (intentiovapina) ja liikevapina. Ks. myös lepovapina.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Abasia – Aktiovapina

Aleksia – Antisipaatio

termiselitys
AleksiaSanasokeus. Kyvyttömyys ymmärtää kirjoitusta.
AlfasynukleiiniHermoston valkuaisaine, jonka väärin laskostunut muoto kertyy Lewyn kappaleisiin Parkinsonin taudissa ja sen sukulaissairauksissa. Ks. Lewyn kappaleet. Ks. synukleinopatia.
Alien limb syndromeKs. vieraan raajan oireyhtymä
AlkuperäisvalmisteEnsimmäinen kyseistä kemiallista lääkettä sisältävä valmiste, jonka valmistaja on kehittänyt ja yleensä suojannut patenteilla, jotta sitä ei voisi matkia. Ks. geneeriset eli rinnakkaisvalmisteet.
Alleeli Geenin vaihtoehtoinen muoto. Yhdellä yksilöllä on soluissa kaksi geenikopiota eli alleelia, jotka voivat olla samanlaisia tai erilaisia.
ALSAmyotrofinen lateraaliskleroosi. Motoneuronitauti. Liikehermotauti. Liikehermojen rappeumatauti, joka aiheuttaa etenevän lihasheikkouden.
Alzheimerin tautiDementian yleisin muoto. Tauti, jossa esiintyy mm. muistihäiriötäja tylsistymistä. Aivojen hermosoluihin kertyy mm. tau-valkuaisainetta ja amyloidia.
Amantadiini  Parkinson-lääke, jolla on myös pakkoliikkeitä vähentävä vaikutus. Sitä käytettiin alun perin vähentämään virusinfluenssan oireita.
Amimia Ilmeettömyys. Ks. myös hypomimia.
AminohappoEsim. ruoassa olevien valkuaisaineiden osa. Myös levodopa on aminohappo.
Amnesia Muistinmenetys, muistamattomuus.
AmygdalaMantelitumake. Ohimolohkon tumake, joka kuuluu limbiseen järjestelmään.
AmyloidiLiukenematon kudoksiin kertyvä valkuaisaine, jonka kertymät (plakit) aiheuttavat erilaisia amyloidooseja. Alzheimerin taudissa kertyvä amyloidi on beeta-amyloidia.
AnalgeettiKipulääke
AnalgesiaVaikeus tuntea kipua, alentunut kivuntuntemus; myös kivun hoito.
AnamneesiEsitiedot
Anhidroosi Puuttuva hikoilu, hikoilemattomuus.
Anksiolyytti Ahdistuneisuuslääke
Anoreksia Syömishäiriö, jossa ruokahalu puuttuu.
AnosmiaKyvyttömyys haistaa. Ks. hyposmia.
AnosognosiaKyvyttömyys tunnistaa omaa sairauttaan.
AntagonistiAgonistin vastakohta. Aine, joka sitoutuu reseptoriin, mutta josta ei aiheudu impulssia. Estää myös agonistin sitoutumisen reseptoriinsa ja täten sen vaikutuksen. Dopamiiniantagonisti voi aiheuttaa parkinsonismia.
Antekollis Myös anterokollis. Pään kallistuminen eteen. Eräs servikaalisen dystonian muoto. Esiintyy myös MSA.ssa ja Parkinsonin taudissakin.
AntibodyVasta-aine
Antidepressiivinen lääkeMasennuslääke
Antiemeetti Pahoinvointilääke
AntihistamiiniAllergisten tautien hoitoon käytetty lääkeaine.
AntikolinergiLääke, joka estää kolinergistä hermoimpulssin kulkua eli asetyylikoliinin vaikutusta. Parkinsonin taudissa voidaan käyttää antikolinergejä esim. vapinan hoitoon. Biperidiini (Akineton) on antikolinerginen lääkeaine.
Antikonvulsantti Kouristuksia estävä lääke. Epilepsialääke.
AntioksidanttiHapettumista ehkäisevä aine
AntisipaatioPerinnöllisen taudin alkaminen yhä aikaisemmin ja usein vaikeampana seuraavissa sukupolvissa. Tavataan mm. Huntingtonin taudissa.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Aleksia – Antisipaatio

Apatia – Autosomaalinen

termiselitys
ApatiaVälinpitämättömyys, haluttomuus, mielenkiinnon puute
Apnea Hengityskatko tai -tauko. Unen aikana tapahtuvasta käytetään termiä uniapnea.
ApomorfiiniLyhytvaikutteinen dopamiiniagonisti. Käytetään edenneen Parkinsonin taudin hoitona pistoksena (apomorfiini-kynänä; Apogo Pen) tai annostellaan ihon alle pumpulla (infuusiona; Dacepton). Myös suussa liukeneva filmi kehitetty. Apomorfiini ei ole nimestään huolimatta morfiinia.
ApoptoosiOhjelmoitu solukuolema
Apraksia Aivoperäinen vaikeus suorittaa tuttuja liikkeitä tai käyttää tuttuja esineitä.
ArefleksiaHeijasteiden puuttuminen eli sammuneet heijasteet
Arkhimedeen spiraali Matemaatikko Arkhimedeen mukaan nimetty spiraali, jonka piirtämistä käytetään käden vapinan arvioinnissa.
Aromaattisten L-aminohappojen dekarboksylaasi (AADC) Ks. dekarboksylaasi-entsyymi
Arteria  Valtimo
AsentovapinaVapina, joka ilmenee kannateltaessa kehon osaa, esim. yläraajaa ojennettuna. Ks. aktiovapina.
AsetyylikoliiniElimistön välittäjäaine, joka johtaa hermoimpulssin hermosolusta toiseen tai hermosolusta lihassoluun.
AsetyylikoliniiniesteraasiAsetyylikoliinia hajottava entsyymi, jonka estäjiä käytetään muistisairauksissa.
ASOEngl. Antisense Oligonucleotide. Lyhyt synteettinen DNA-pätkä, joka sitoutuu lähettiRNA:han ja muuttaa sen toimintaa, niin että tuotettavan valkuaisaineen määrä vähenee, lisääntyy tai muuntuu. Erilaisia ASO valmisteita on käytössä harvinaisten sairauksien hoidossa. (ASO voi tarkoittaa myös valtimokovettumatautia, arteriosclerosis obliterans).
AstasiaSeisomiskyvyttömyys (ilman halvausta)
AsteniaHeikkous, voimattomuus, energisyyden puute
Asterixis Myös flapping termor. Kannatusasennossa esiintyvä vapinan tai myoklonuksen kaltainen liike, jossa ei pystytä ylläpitämään kannatusasentoa, esim. käsi läpsähtää hetkellisesti alaspäin. Liittyy usein vakavaan maksasairauteen.
Astrosyytti Eräs hermoston tukisoluista eli gliasoluista
AtaksiaHapuilu, haparointi. Lihasten yhteistoiminnan häiriö; johtuu usein pikkuaivojen toiminnan häiriöstä.
Ataksia telangiektasiaPeittyvästi periytyvä harvinainen ataksiasairaus, jossa myös immunologisia muutoksia, infektio- ja syöpäalttiutta sekä verisuonissa telangiektasioita (pieniä hiusverisuonten laajentumia).
AtetoosiLiikehäiriö, jossa esiintyy melko hitaita, matomaisia liikkeitä. Voi esiintyä korean kanssa (koreoatetoosi). Ks. Korea.
Atrofia  Surkastuminen, väheneminen
ATX  Ataksiasairauden lyhenne, erityisesti perinnöllisissä muodoissa
Atyyppiset parkinsonismit Parkinsonin taudin kaltaisia tiloja, jotka eivät kuitenkaan täytä Parkinsonin taudin kriteereitä tai joihin liittyy erilaisia muita oireita. Ks. MSA, CBD, DLB, PSP ja Parkinson-plus oireyhtymä.
Autofagia Solun ”itsensä syömismekanismi”. Solujen kyky hajottaa ja kierrättää omia solurakenteitaan. Lysosomi on tärkein autofagiaa suorittava solun osa.
Autoimmuunitauti  Tauti, jossa immunologinen torjunta kohdistuu omia kudoksia kohtaan.
Autonominen hermosto Vegetatiivinen hermosto. Tahdosta riippumaton hermosto, joka säätelee mm. rauhasten, sileän lihaksen ja sydämen toimintaa. Jakautuu sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon.
AutosomaalinenAutosomaalinen periytyminen tarkoittaa muiden kuin sukupuolikromosomien (X, Y) kautta tapahtuva periytyminen. Voi olla vallitsevaa eli dominanttia tai peittyvää eli resessiivistä.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Apatia – Autosomaalinen

Babinskin merkki – Bulbaarioireet

termiselitys
Babinskin merkki (”Babinski”)Jalkapohjan raaputuksen aiheuttama isovarpaan kääntyminen joko jalkapohjaan päin (Babinski -) tai jalanselän puolelle (Babinski +). Positiivinen Babinski viittaa pyramidiradan vaurioon.
BaklofeeniSpastisuuden ja lihasspasmien hoitoon käytettävä valmiste. Voidaan käyttää myös intratekaalisti eli antaa selkäydinnestetilaan pumpun avulla. Valmisteita: Baclofen, Baklofen, Lioresal.
BallismiLaaja-alainen raajojen ja vartalon äkillinen heittävä pakkoliike, joka on lähes aina toispuolinen (hemiballismi). Esiintyy tavallisesti vanhemmilla henkilöillä halvauskohtauksen jälkeen ja on pääsääntöisesti itsestään paraneva. Luetaan nykyisin erääksi korean muodoksi. Ks. korea.
Balttilainen myoklonusMyös Balttilainen etenevä myoklonusepilepsia eli Unverricht-Lundborgin tauti. Peittyvästi periytyvä lapsuudessa alkava epilepsia, jossa esiintyy runsaasti myoklonioita.
BasaaliganglioAivojen tyvitumake eli syvällä aivoissa sijaitsevien tumakkeiden yhteisnimitys. Kyseiset tumakkeet vaikuttavat liikkeisiimme.
BDNF Engl. Brain-Derived Neurotrophic Factor. Aivoperäinen neurotrofinen tekijä. Eräs hermokasvutekijöistä.
BeetasalpaajatLääkeryhmä, jotka estävät beetareseptoreita eli noradrenaliinin ja adrenaliinin vaikutuksia. Käytetään sydän- ja verenpainelääkkeitä, mutta myös esim. vapinan hoidossa. Tavallisin vapinassa käytettävä beetasalpaaja on propranololi (Dociton, Propral, Ranoprin).
BenigniHyvänlaatuinen. Vastakohtana maligni.
BenseratsidiDekarboksylaasi-entsyymin estäjä, joka estää levodopan ennenaikaista hajoamista aivojen ulkopuolella. Madopar-valmisteet sisältävät benseratsidia.
BentsodiatsepiinitLääkeryhmä, jota käytetään rauhoittavina lääkkeinä, ahdistuslääkkeinä, unilääkkeinä, joitakin myös epilepsialääkkeinä, dystonialääkkeinä ja vapinalääkkeinä. Bentsodiatsepiineja ovat mm. diatsepaami, loratsepaami, alpratsolaami, oksatsepaami, midatsolaami, nitratsepaami, tematsepaami, klonatsepaami.  Pitkäaikaisessa käytössä lääkkeisiin liittyy riippuvuuden kehittymisen riski.
BilateraalinenMolemminpuolinen
BiomarkkeriElimistön yhdiste tai tekijä, jota voidaan mitata ja määrittää sen avulla terveydentilaa tai mahdollista sairautta.
BiopsiaKoepalan ottaminen kudoksesta
BlefarospasmiLuomikouristus. Eräs dystonian muoto.
BradyfreniaAjatuksen hitaus
BradykinesiaHidasliikkeisyys. Liikkeiden nopeus alentunut, liikkeet ovat hitaita. Eräs Parkinsonin taudin pääoireista. Ks. akinesia.
BruksismiHampaiden narskutus, yleensä nukkuessa
Botuliinitoksiini (Botuliini)On luonnossa esiintyvä myrkyllinen aineryhmä, jota käytetään paikallisesti injektoitavana lääkeaineena. Vaikuttaa estämällä välittäjäaine asetyylikoliinin vapautumista hermopäätteistä, mikä johtaa lihaksen rentoutumiseen. Botuliinia käytetään spastisuuden ja dystonian hoitoon. Voidaan käyttää myös syljen erityksen tai liikahikoilun hoidossa tai kosmeettisissa tarkoituksissa. Useita kaupallisia valmisteita (Alluzience, Azzalure, Bocoutere, Botox, Dysport, Vistabel, Xeomin, Myobloc).
BromokriptiiniEnsimmäinen dopamiiniagonisti. Ergot- eli torajyväjohdos, joka voi aiheuttaa sydän- tai keuhkomuutoksia. Nykyisin erityislupavalmiste.
Buccolingual masticatory syndrome (engl.)Oireyhtymä, jossa on poskien, suun, kielen ja huulten tahattomia liikkeitä. Tavallisin syy on pitkäaikainen antipsykootien (neuroleptien) käyttö. Voidaan lukea tardiiviin dyskinesiaan. Ks. tardiivi dyskinesia.
BulbaarioireetYdinjatkeen hermojen toimintahäiriöön liittyvät oireet, kuten puhumis-, pureskelu- ja nielemisvaikeudet.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Babinskin merkki – Bulbaarioireet

CAG – CT-tutkimus

termiselitys
CAG toistojaksoEngl Cytosine Adenine Guanine repeat. DNA:ssa tavattava toistojakso, joka on lisääntynyt esim. Huntingtonin taudissa (toistoja yli >39).
CANVASEngl. Cerebellar ataxia with bilateral vestibulopathy syndrome. Peittyvästi periytyvä sairaus, johon kuuluu pikkuaivotoiminnan heikentymistä (ataksiaa), tuntohermojen toiminnan heikentymistä (neuropatiaa) ja kuulo-tasapainohermon toiminnan heikentymistä sekä usein yskää.
CBDEngl. Corticobasal Degeneration. Kortikobasaalinen degeneraatio. Aivojen kuorikerroksesta tyvitumakkeisiin kulkevien hermoratojen rappeumatauti, johon liittyy epätyypillinen parkinsonismi ja aivokuoren toimintahäiriöitä.
CBSKortikobasaalinen oireyhtymä. Oireyhtymä, jossa on sekä aivokuoren häiriön löydöksiä, kuten apraksiaa, vieraan raajan oire, tuntohäiriöitä ja tyvitumakkeiden häiriön löydöksiä, kuten jäykkyyttä, dystoniaa, myoklonusta. Oireet alkavat yleensä toispuoleisina. Tavallisin taustalla oleva tauti on kortikobasaalinen degeneraatio (CBD), mutta joskus syynä voi olla Alzheimerin tauti, PSP tai otsa-ohimolohkorappeuma. Ks. CBD.
ChoreaKs. Korea
CDNFEngl. Cerebral Dopamine Neurotrophic Factor. Eräs hermokasvutekijöistä. Prof. Mart Saarman löytämä. Testattu Parkinsonin tautia sairastavilla.
CERAD testiEngl. The Consortium to Establish a Registry for Alzheimer´s Disease. Muistisairauksien (erityisesti Alzheimerin taudin) seulontaan ja seurantaan kehitetty testi.
CerebellumPikkuaivot
ChATKs. Koliiniasetyylitransferaasi
CJDKs. Creutzfeldt-Jakobin tauti
COMT-entsyymiKatekoli-O-metyylitransferaasi -entsyymi (Engl. catechol- O-methyltransferase). Entsyymi, joka osallistuu katekoliaineiden aineenvaihduntaan. Tämä entsyymi nopeuttaa mm. levodopa-lääkkeen häviämistä verestä.
COMT-estäjäLääkeaine, joka estää COMT-entsyymin toimintaa ja pidentää ja parantaa täten levodopan vaikutusta. Käytetään aina levodopan kanssa. Ei vaikuta ilman levodopaa Parkinsonin taudin oireisiin. COMT-estäjiä ovat entakaponi (Comtess), opikaponi (Ongentys) ja tolkaponi (Tasmar).
Corpus callosumAivokurkiainen. Aivopuoliskoja yhdistävä hermoratajärjestelmä.
CortexAivokuori
CPEngl Cerebral Palsy. Sikiöaikana, synnytyksen aikana tai varhaislapsuudessa (<2v.) syntynyt aivovaurio, johon liittyy monenlaisia motoriikan säätelyn häiriöitä, esim. spastisuutta tai dystoniaa.
Creutzfeldt-Jakobin tautiEräs prionitaudeista. Harvinainen iäkkäämmän ihmisen kuolemaan johtava aivorappeumatauti.
CRPSEngl. Complex Regional Pain Syndrome. Alueellinen kipuoireyhtymä. Raajan pitkäaikainen kipuoireisto, johon liittyy hermoston, ihon, lihaksiston ja luuston muutoksia. Kolme eri alatyyppiä.
CSFEngl. Cerebrospinal Fluid. Aivo-selkäydinneste eli likvori.
CT-tutkimusKs. TT-tutkimus
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: CAG – CT-tutkimus

DaTSCAN – Dose failure

termiselitys
DaTSCANDopamiinitoimintaa mittaava Spect-tutkimus. Ks. Spect
DBSEngl. Deep Brain Stimulation. Syväaivostimulaatio. Edenneen Parkinsonin taudin ja vapinan hoitomuoto, jossa tyvitumakkeisiin tai talamukseen viedään leikkauksella elektrodit (yl. molemmin puolin), joihin johdetaan sähkövirtaa ihonalaisesta akusta. Tämä hoito on syrjäyttänyt aikaisemmat kirurgiset hoitomuodot, joissa tuhottiin jokin aivotumakkeen osa (katso talatomia).
DDCEngl. Dopa Decarboxylase. Ks. Dekarboksylaasi-entsyymi.
DegeneratiivinenRappeutumiseen liittyvä. Esim. Alzheimerin ja Parkinsonin taudit ovat degeneratiivisia aivosairauksia.
Dekarboksylaasi-entsyymiMyös dopadekarboksylaasi (DDC) tai aromaattisten L-aminohappojen dekarboksylaasi (AADC).Entsyymi, joka mm. hajottaa levodopan dopamiiniksi.
Dekarboksylaasi-entsyymin estäjäLääkeaine, joka estää mm. levodopan tai dopamiinin hajoamisen aivojen ulkopuolella. Aivoissa entsyymiä kuitenkin tarvitaan hajottamaan levodopa dopamiiniksi. Kaikki levodopa-valmisteet sisältävät dekarboksylaasin estäjää, ks. benseratsidi tai karbidopa.
DeluusioAjatusharha. Harhaluulo. Uskomus, jonka taustalla on havainnon väärä tulkinta. Eräs muoto on vainoamisharhaluulo eli paranoia.
DementiaHenkisten toimintojen laaja-alainen heikkeneminen. Oireina mm. muistihäiriöt ja tylsistyminen. Taudille on monia syitä, mutta tavallisin on Alzheimerin tauti.
DendriittiHermosolun tuojahaara
Depot-valmisteHitaasti lääkettä vapauttava valmistemuoto, jolla usein on tavallista valmistetta pidempi vaikutus. Joskus käytetään termiä kontrolloidusti lääkettä vapauttava lääkemuoto.
DepressioMasennus
Diadokokineesi (DDK)Kyky tehdä toistuvia liikkeitä, esim. liikuttaa nopeasti käsiä edestakaisin, niin että kämmenpuoli on vuoroin alaspäin ja ylöspäin.
DiaforeesiHikoilu
DiagnoosiTaudinmääritys
DiarrhoeaEngl. Diarrhea. Ripuli.
DieteetikkoRavitsemusterapeutti
DiplegiaKahden raajan halvaus. Termiä käytetään erityisesti CP-lasten molempien alaraajojen spastisesta halvauksesta.
DiplopiaKaksoiskuvien näkeminen
DistaalinenKehon ääriosassa oleva
DJ-1Geeni, jonka mutaatiot aiheuttavat harvinaisen peittyvästi periytyvän Parkinsonin taudin (PARK7). Sen koodaama valkuaisaine on myös samanniminen.
DLBEngl. Dementia with Lewy Bodies. Lewyn kappale -dementia tai Lewyn kappale -tauti. Parkinsonin tautia muistuttava sairaus, johon liittyy myös dementia ja näköharhoja. Ks. Lewyn kappale.
DNADeoksiribonukleiinihappo. Solujen tuman kromosomien yhdiste, joka sisältää perimäaineksen (geenit).
DominanttiVallitseva. Dominantti periytyminen tarkoittaa, että geenin virhe ilmene jo yksinkertaisena eli geenivirhe voi olla peritty vain toiselta vanhemmalta. Ks. resessiivinen.
DomperidoniPahoinvointilääke. Salpaa dopamiinireseptoreita, mutta ei läpäise veriaivo-estettä eikä aiheuta siten parkinsonismia. Käytetään mm. estämään apomorfiinin aiheuttamaa pahoinvointia. Suomessa erityislupavalmiste: Domperidon, Motilium.
DopaAminohappo, jolla voi olla D- tai L-muoto eli levodopa.
Dopa dekarboksylaasi (DDC)Ks. dekarboksylaasi-entsyymi
DopamiiniKatekolirakenteinen välittäjäaine, joka vaikuttaa liikkeisiimme ja tunteisiimme. Pitoisuus aivojen tyvitumakkeissa on laskenut huomattavasti Parkinsonin taudissa. Dopamiinia esiintyy elimistössä muuallakin kuin tyvitumakkeissa, esim. muualla keskushermoston alueella ja ruoansulatuselimissä.
Dopamiini-agonistiDopamiinin tavoin vaikuttava lääkeaine, joka sitoutuu dopamiinireseptoriin. Dopamiiniagonisteja ovat: Apomorfiini (Apogo PEN, Dacepton), bromokriptiini (Bromocriptina), kabergoliini (Cabaser), ropiniroli (Requip, Ropinol, Ropinostad), rotigotiini (Neupro), pramipeksoli (Oprymea, Pramipexol(e), Sifrol).
Dopamiinitransportteri (DAT)Dopamiinihermopäätteiden valkuaisaine, joka ottaa takaisin synapsirakoon vapautunutta dopamiinia. Kokaiini estää toimintaa. Tähän sitoutuvia radioaktiivisia merkkiaineita käytetään Spect-tutkimuksessa, Ks. DaTSCAN.
Dose failure (engl.)Tällä tarkoitetaan, että suun kautta otettu lääkeannos (yleisimmin liitetään levotablettiin) ei vaikuta lainkaan tai vaikutus tulee hyvin heikkona.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: DaTSCAN – Dose failure

DRD-DYT

termiselitys
DRDEngl. Dopa-Responsive Dystonia. Dopaherkkä dystonia. DYT5.  Lapsuudessa alkava alaraajoihin painottuva dystonia, jonka oireita levodopa lievittää, usein huomattavasti.
DroksidopaDroxidopa. L-DOPS (L-threo-3,4-dihydroxyphenylserine). Noradrenaliinin esiaste, joka muuttuu elimistössä noradrenaliiniksi ja nostaa verenpainetta.  Käytetään ortostaattisen hypotension eli matalan verenpaineen hoitoon, mutta ei ole Suomen markkinoilla.
DRPLAEngl. Dentatorubral-pallidoluysian atrophy. Lapsuudessa tai nuoruudessa alkava vallitsevasti periytyvä harvinainen liikehäiriösairaus. Oireina mm. ataksia, myoklonusta, epilepsiaa ja dementiaa. Johtuu ATN1 geenin virheestä. Eniten tapauksia on kuvattu Japanista.
DysartriaPuheen ja ääntämisen häiriö, epäselvä puhe
DysfagiaNielemisvaikeus
DysfasiaAivojen toimintahäiriöstä johtuva puhekyvyn heikentyminen, myös kehityksellinen kielihäiriö. Ks. afasia.
DysfoniaÄänihäiriö. Ks. myös spasmodinen dysfonia.
DysgrafiaAivoperäinen kirjoittamisen vaikeus
DyskinesiaKäytetään yleensä pakkoliikkeiden eli tahattomien liikkeiden yhteisnimityksenä.
DysleksiaAivoperäinen lukemisen häiriö; lukemisvaikeus.
DysmetriaLiikelaajuuden väärin arviointi. Esim. sormi ei osu nenän päähän vaan poskelle. Yleensä pikkuaivosairauden merkki ja voidaan lukea ataksiaan.
DyspneaHengenahdistus
DystoniaLihaskouristus tai -vääntö, johon liittyy pään, vartalon tai raajan tai sen osan virheasento. Voi esiintyä Parkinsonin taudin pakkoliikkeenä. Dystoniat ovat myös oma tautiryhmänsä. Ks. myös tortikollis.
DYTDystoniageenin lyhenne, numeroitu yhdestä eteenpäin eli DYT1 jne.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: DRD-DYT

EEG – Euforia

termiselitys
EEGElektroenkefalografia. Aivosähkökäyrä. Kallon päältä tapahtuva aivojen sähköisen toiminnan rekisteröinti.
EAEpisodinen ataksia. Vallitsevasti periytyviä ataksiasairauksia, joita tunnetaan ainakin viisi alatyyppiä (esim. EA1, EA2 jne.). Oireita esiintyy ajoittain eli episodittain. Niiden kesto riippuu alatyypistä, voi olla vain muutamia minuutteja (EA1) tai tunteja-vrk (EA2). Episodiset ataksiat kuuluvat ionikanavatauteihin. Ks. ionikanavatauti.
EkolaliaKaikupuhe. Toisen henkilön sanojen tai lauseiden toistelu. Ks. myös palilalia.
Eksekutiiviset toiminnatEngl. Executive functions. Toiminnanohjaus. Kyky ohjata omaa toimintaa (ajattelu, suunnittelu, suorittaminen).
EksogeeninenUlkosyntyinen, ulkoisten tekijöiden aiheuttama
EksomiPerimäaineen (genomin) valkuaisaineita koodaava osa.
EksomisekvensointiGeenitutkimusmenetelmä, jolla tutkitaan yhdellä kertaa perimän valkuaisaineita koodaavien osien emäsjärjestys ja löytää näin tauteja aiheuttavia mutaatioita.
EkstensioSuoristaminen, ojentaminen
EkstrapyramidaalinenAivokuorelta lähtevästä liikehermostojärjestelmästä käytetään nimeä pyramidirata. Ekstrapyramidaalijärjestelmään kuuluvat kaikki muut liikkeisiin osallistuvat hermoston osat, mm. tyvitumakkeet ja pikkuaivot.
Embouchure dystoniaPuhaltajilla tavattava suun alueen dystonia. Kuuluu muusikon kramppeihin.
EMGElektromyografia. Tutkimusmenetelmä, jolla selvitetään lihasten sähköistä toimintaa.
Encephalitis lethargicaUnitauti, jota esiintyi 1900-luvun alussa. Tätä seurasi Parkinsonin taudin kaltainen tila. Näistä oireista käytetään myös nimitystä post-enkefaliittinen Parkinsonin tauti. Ilmeisesti virusperäinentauti.
End-of-doseSanonta, joka kuvastaa pääosin levodopan vaikutuksen loppumista ennen seuraavan lääkeannoksen vaikutuksen alkamista. Ks. wearing-off.
EndogeeninenSisäsyntyinen, sisäisten tekijöiden aiheuttama, esim. endogeeninen masennus
EnkefaliittiAivotulehdus, aivokuume
EnkefalopatiaAivosairaus
ENMGElektroneuromyografia. Tutkimusmenetelmä, jossa tutkitaan hermojen ja lihasten sähköistä toimintaa.
Ennustava testausPrediktiivinen testaus. Oireettoman henkilön perintötekijöiden tutkiminen sen selvittämiseksi, onko hän jonkin sairautta aiheuttavan geenin kantaja.
EntakaponiCOMT-entsyymin estäjä. Käytetään aina levodopa kanssa. Entakaponi on kaupan Comtess nimellä. Entakaponi on Stalevo, Pentiro, Levodopa/carbidopa/entacapone ja Lecigon valmisteiden osa.
EntsyymiValkuaisainerakenteinen molekyyli, joka nopeuttaa kemiallisia reaktioita.
EpisodinenJaksoittainen, vaiheittainen. Esim. episodinen ataksia. Ks. EA.
EREndoplasminen retikkeli; solulimakalvosto. Solunsisäinen kalvosto, jolla tärkeä merkitys aineiden kuljetuksessa ja valkuaisaineiden ja rasva-aineiden käsittelyssä. Siihen on kiinnittyneenä ribosomeja. Ks. ribosomi.
EssentiaalinenMyös essentielli. Itsenäinen, ilman syytä syntynyt. Esim. essentiaalinen verenpainetauti on verenpainetauti, jonka syytä ei tiedetä.
Essentiaalinen vapinaEngl Essential Tremor (ET).Vapina, jonka syytä ei tiedetä. Essentiaalinen vapina on liikkeessä ja asennon ylläpidossa ilmaantuva vapina. Alkaa usein molemminpuolisena käsien vapinana (ns. kahvikuppineuroosi). Voi esiintyä myös pään, äänihuulten ja alavartalon alueella. Tämä vapinamuoto on erotettava Parkinson taudista.
Etenevä supranukleaarinen halvausKs. PSP
EtiologiaTaudin syy
EuforiaSairaalloinen hyvänolon tunne
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: EEG – Euforia

Fahrin tauti – FXTAS

termiselitys
Fahrin tautiTyvitumakkeiden kalkkeumatauti. Voi olla perinnöllinen tai satunnainen.
Fatiikki           Engl. Fatique. Voimakas väsymyksen tai uupumuksen tunne.
FaskikulaatioMuutaman lihassäikeen supistelu. Ks. myös myokymia.
Fenotyyppi    
    
Ilmiasu. Yksilön havaittava kokonaisuus, jonka perimä ja ympäristö tuottavat. Ks. myös genotyyppi.
FestinaatioParkinsonismin ilmiö, jossa kävellessä askellus kiihtyy ja lyhenee.
Flapping tremor Ks. asterixis
FDG-PETFluorodeoksiglukoosi-PET. Positroniemissiotomografia (PET)-tutkimus, jolla voidaan selvittää elimistön (sokeri)aineenvaihduntaa ja epäsuorasti esim. hermojen toimintaa.
Fleksio  Taivutus, koukistus
FludrokortisoniKortisonin johdos, jota käytetään lisämunuaisen sairauksiin, mutta voidaan käyttää myös ortostaattisen hypotonian (matalan verenpaineen) hoitoon. Sitoo natriumia (suolaa) elimistöön. Valmiste: Florinef.
FluktuaatioTilanvaihtelu. Parkinsonin taudissa hyvä vaihe (On-vaihe) ja huono vaihe (Off-vaihe) vaihtelevat.
FluktuoidaVaihdella
FokaalinenPaikallinen tai pesäkkeinen. Esim. fokaalinen dystonia.
FoniatriLääkäri, joka on erikoistunut ääni- ja puheongelmien hoitoon.
FrailtyRaihnaisuus
FreezingJähmettyminen. Parkinsonin taudin hyvän tilan äkillinen loppuminen.
Friedreichin ataksiaSaksalaisen neurologin mukaan nimetty, peittyvästi periytyvä ataksiasairaus, joka alkaa useimmiten lapsuudessa. Siihen voi liittyä myös sydänsairautta ja diabetesta.
FrontaalinenOtsaan tai otsalohkoon liittyvä
FunktionaalinenKs. toiminnallinen
FUSAEngl. Focused Ultrasound Ablation. Kohdennetulla ultraäänellä (HIFU) tehty tietyn kudosalueen tuhoaminen. Ks. HIFU.
FXTASEngl. Fragile X-Associated Tremor. Fragiili X -oireyhtymän (särö X-oireyhtymän) esimutaatioon liittyvä vapina. Pääasiassa miehillä esiintyvä vapina- ja ataksiasairaus, jossa tietyn X-kromosomin geenin (FMR1) nukleotiditoistojakso lisääntynyt, mutta ei niin paljon kuin varsinaisessa fragiili X-oireyhtymässä.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Fahrin tauti – FXTAS

GABA – Granula

termiselitys
GABAEngl. Gamma Amino Butyric Acid. Gamma-aminovoihappo. Eräs hermoston estävä (inhibitorinen) välittäjäaine.
GBAEngl. Glucocerebrosidase. Glukoserebrosidaasi. Lysosomin entsyymi, jonka puutos johtaa Gaucherin tautiin. Sen geenivirheet voivat liittyä myös Parkinsonin tautiin. Myös geenin lyhenne.
GDNFEngl. Glia cell line-Derived Neurotrophic Factor. Gliasoluperäinen neurotrofinen tekijä. Eräs hermokasvutekijöistä.
Geste antagonisteEngl. Sensory trick. Dystonian helpottuminen tuntoärsytystä käyttäen. Esim. käden pito poskella voi helpottaa servikaalista dystoniaa.
GanglioTumake, hermosolukertymä
GeeniKromosomin osa, joka sisältää perimään liittyvää (geneettistä) koodiaineistoa.
GeenihoitoTässä menetelmässä viedään virusvektorin avulla jotain valkuaisainetta, esim. hermokasvutekijää, koodaava geeni aivoihin. Tämän seurauksena kyseistä valkuaisainetta ilmaantuu aivoihin.
GeneerinenGeneeriset lääkkeet perustuvat patenteista vapautettuihin alkuperäislääkkeisiin. Geneerinen lääkevalmiste eli rinnakkaisvalmiste sisältää saman määrän vaikuttavaa ainetta samassa lääkemuodossa kuin alkuperäisvalmiste. Geneeristen valmisteiden ominaisuudet ja laatu ovat samanlaiset kuin alkuperäisvalmisteessa.
GenotyyppiPerimä. Yksilön vanhemmiltaan perimien kaikkien geenien kokonaisuus. Ks. myös fenotyyppi.
GeriatriVanhusten sairauksiin erikoistunut lääkäri
Gilles de la Touretten syndroomaKs. Touretten syndrooma
Glia (Neuroglia)Hermoston tukikudos
GlutamaattiAminohappo, joka voi toimia hermoston kiihdyttävänä välittäjäaineena.
Glysiini         Aminohappo, joka hermostossa voi toimia estävänä välittäjäaineena. Strykniini estää glysiinin vaikutuksen. Eräät glysiinireseptorin mutaatiot voivat aiheuttaa hyperekpleksiaa. Ks. hyperekpleksia.
GPGlobus pallidus. Ks. pallidum
GPiGlobus pallidus internus. Globus palliduksen sisempi osa. Eräs syväaivostimulaation kohteista.
GranulaJyvänen, varastojyvänen
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: GABA – Granula

Hallervorden-Spatzin tauti – Hypotonia

termiselitys
Hallervorden-Spatzin tautiEngl. Neurodegeneration with brain iron accumulation. Ks. PKAN
HallusinaatioAistiharha. Parkinsonin taudissa voi esiintyä etenkin näköharhoja.
HarvinaissairausSairaus, jossa sairastavia on vähemmän kuin 1/2000. Useimmat harvinaissairaudet ovat perinnöllisiä. Liikehäiriösairauksista mm. atyyppiset parkinsonismit, useimmat dystoniat sekä Huntingtonin ja Wilsonin taudit kuuluvat näihin.
Head dropMyös Dropped head syndrome tai head ptosis. Pään roikkuminen eteen rintalastaa kohden. Vaikea antekolliksen muoto. Tavataan mm. lihassairauksissa, myastenia graviksessa, ALS:ssa, mutta myös MSA:ssa ja Parkinsonin taudissa. Ks. antekollis.
HemiballismiKs. ballismi
HemifasiaalispasmiToispuoleinen kasvolihasten nykinä
HemipareesiToispuolinen halvaus (osittainen)
HemiplegiaToispuolinen halvaus (täydellinen)
HemisfääriAivopuolisko
HermokasvutekijätHermokasvutekijät ovat ryhmä pienikokoisia valkuaisaineita (peptidejä), joita esiintyy etenkin aivoissa. Ne vaikuttavat hermosolujen kehitykseen ja kasvuun.
HIFUEngl. High Intensity Focused Ultrasound. Voimakas kohdennettu ultraääni, jolla voidaan tehdä hereillä olevalle potilaalle kalloa avaamatta pieni paikallinen vaurio aivoihin, kuten talamotomia (ks. talamotomia). Kohdennuksessa käytetään MRI-kuvausta. Voidaan käyttää esim. vapinan hoidossa. Käytetään myös elimistön kasvainten hoitoon.
HippokampusAivoturso. Ohimolohkon alue, joka on tärkeä muistitoiminnoissa.
Hoehn ja Yahr luokitusParkinsonin taudin vaikeusasteen luokitus, luokat 0, 1, 1.5, 2, 2.5, 3, 4 ja 5.
Holmesin vapinaKs. keskiaivovapina
Homovanilliinihappo (HVA)Dopamiinin hajoamistuote
HTT-geeniGeeni, joka tuottaa huntingtiini-nimistä proteiinia. Geenin virhe aiheuttaa Huntingtonin taudin.
Huntingtonin tautiVallitsevasti periytyvädementiaan johtava sairaus, mihin liittyy eriasteisia liikehäiriöitä (korea) ja usein psyykkisiä ja kognitiivisia oireita.
HydrokefalusVesipäisyys. Aivokammiot ovat laajentuneet, aivoselkäydinesteen määrä lisääntynyt.
HyperLisääntynyt, liika
HyperekpleksiaEngl. Startle disease. Säpsähtelyoireyhtymä. Periytyvä harvinainen ionikanavatauti, jolle ominaista voimakas säpsähtely kosketus- tai kuuloärsykkeille. Ks. ionikanavatauti.
HyperhidroosiLiikahikoilu
HyperkinesiaEpänormaali vilkasliikkeisyys
HyperrefleksiaKiihtyneet (eli vilkastuneet) heijasteet
HypersomniaLiikaunisuus. Päiväsaikaista nukkumista hyvistä yöunista huolimatta tai pitkittyneet yöunet. Narkolepsia luetaan primaareihin hypersomnioihin. Ks. narkolepsia.
HypertoniaLisääntynyt lihasjänteys; myös kohonnut verenpaine (oikeammin hypertensio).
Hypo-Alentunut, vajaa
HypofoniaPuheäänen hiljaisuus
HypokinesiaLiikkeiden vähäisyys. Liikkeiden laajuus alentunut. Tyypillinen Parkinsonin taudin piirre.
HypomimiaVähäilmeisyys. Vähentynyt kasvojen ilmeikkyys, tavallista Parkinsonin taudissa. Ks. myös amimia.
HyposmiaHeikentynyt haistamiskyky. Ks. myös anosmia.
HypotoniaAlentunut lihasjänteys; myös joskus matala verenpaine (oikeammin hypotensio)
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Hallervorden-Spatzin tauti – Hypotonia

Iatrogeeninen – Jäykkyysoireyhtymä

termiselitys
IatrogeeninenLääkärin tai hoidon aiheuttama
IdiopaattinenItsesyntyinen, syytä ei tiedetä
Illuusio         Aistihairahdus. Aistielämyksen väärin tulkinta, eniten näköön perustuvaa, esim. suorat viivat eivät näytä olevan suorassa.
Impulssikontrollihäiriö       Hillitsemishäiriö. Yleisimpiä impulssikontrollihäiriöitä ovat peliriippuvuus (uhkapelit), hyperseksuaalisuus, pakonomainen ostelu, ahmimishäiriöt ja puuhiminen (puuhailu, engl. punding).
Inborn error of metabolismSynnynnäinen aineenvaihduntahäiriö. Ryhmä synnynnäisiä perinnöllisiä aineenvaihduntasairauksia, joihin moniin liittyy usein neurologisia oireita. Taustalla useimmiten entsyymin puutos.
InkontinenssiPidätyskyvyttömyys. Virtsan tai ulosteen tahaton karkaaminen.
InsidenssiIlmaantuvuus. Tiettynä ajanjaksona (esim. 1 vuosi) ilmaantuneiden uusien tapausten määrä tietyssä väestössä.
InsomniaUnettomuus
IntentiovapinaKohdennusvapina. Vapina, jonka laajuus kasvaa kohdetta lähestyessä, esim. sormen lähestyessä nenänpäätä.
Intratekaalinen infuusioLääkkeen anto selkäydinnestetilaan
IntoksikaatioMyrkytys
InvasiivinenKajoava (esim. toimenpide). Myös leviävä (esim. syöpä).
IonikanavaIonikanava on solukalvossa oleva valkuaisaineen muodostama kanava, jonka läpi erilaiset ionit, kuten natrium, kalium, kalsium ja kloridi, kulkevat. Jokaiselle ionille on omanlaisensa kanava.
Ionikanavatauti                   Engl. Channelopathy. Usein geenivirheestä johtuva tauti, joka voi ilmetä esim. hermojen tai lihasten toiminnan häiriönä. Ionikanavatauteihin kuuluvat mm. periodiset paralyysit, synnynnäinen myotonia, episodiset ataksiat ja hyperekpleksia.
IOSCA           Engl. Infantile Onset Spinocerebellar Ataxia. Imeväisiässä alkava peittyvästi periytyvä pikkuaivo-selkäydinperäinen ataksiasairaus, joka kuuluu suomalaiseen tautiperintöön.
IstradefylliiniAdenosiini 2A -reseptorin antagonisti, joka hyväksytty edenneen Parkinsonin taudin hoitoon levodopan kanssa mm. USA:ssa ja Japanissa, mutta ei Euroopassa. Valmiste: Nourianz. Ks. Adenosiini.
James ParkinsonLääkäri, joka ensimmäisenä vuonna 1817 kuvasi parkinsonismin. Parkinsonin tauti on saanut nimensä hänen mukaansa.
JuveniiliNuoruudenaikainen
Juveniili Parkinsonin tautiHarvinainen Parkinsonin taudin muoto, joka on alkanut ennen 21 vuoden ikää. Periytyvyyden osuus selvästi tavanomaista suurempi.
JähmettyminenKs. freezing
JäykkyysoireyhtymäEngl. Stiff-person syndrome. Harvinainen autoimmuunitauti, jolle on tyypillistä vartalon lihasten ja joskus raajalihastenkin jäykkyys ja kivuliaat kouristukset. Voi ilmetä lisääntyneenä lannerangan notkoselkäisyytenä.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Iatrogeeninen – Jäykkyysoireyhtymä

Kabergoliini- Kyfoosi 

termiselitys
KabergoliiniDopamiiniagonisti, jolla on pitkä vaikutusaika. Ergot- eli torajyväjohdos, jonka haittana voi olla sydän- tai keuhkomuutoksia. Käyttö nykyisin vähäistä. Valmisteet: Cabaser, Dostinex.
Kaksoissokea tutkimusSokkoutettu tutkimus. Tutkija ja tutkittava eivät tiedä, mihin ryhmään tutkittava kuuluu.
KamptokormiaEngl camptocormia. Koukkuselkäisyys. Vartalon huomattava taipuminen eteen seisoma-asennossa. Tavataan mm. MSA:ssa ja Parkinsonin taudissa.
KantasoluKantasolu on erilaistumaton solu, jolla on kyky jakautua ja muodostaa erilaisia kudostyyppejä. Alkion kantasolut voivat erilaistua miksi tahansa kudostyypiksi. Kantasoluja syntyy koko elämän aikana. Aikuisten kantasolu taas on solu, joka voi muodostaa vain omanlaatuisia, yleensä yhdentyyppisiä soluja. Esimerkiksi luuytimen kantasolut ovat tällaisia ja niitä käytetään veritautien hoitoon.
KarbidopaDekarboksylaasi-entsyymin estäjä, joka estää levodopan ennenaikaista hajoamista aivojen ulkopuolella. Sinemet, Pentiro, Stalevo, Levodopa/carbidopa/entacapone, Duodopa ja Lecigon sisältävät karbidopaa.
KasvutekijätElimistön valkuaisaineita, jotka vaikuttavat solun kasvuun ja erilaistumiseen. Ks. hermokasvutekijät.
KatapleksiaÄkillinen lihasjänteyden häviäminen tunnereaktion yhteydessä, esim. jalkojen pettäminen nauraessa tai pelästyessä. Esiintyy narkolepsiassa.
KatatoniaLihasjäykkyystila, jota tavataan joskus skitsofreniassa.
KaudaalinenAlaosassa, kehon alaosassa oleva, jalkojen suuntaan
KaudatusEngl. Caudate nucleus. Häntätumake. Tyvitumakkeisiin kuuluva tumake.
KausalgiaEräs CRPS:n muodoista. Ks CRPS.
Kayser-Fleischerin rengasSilmän sarveiskalvolle kertyneen kuparin aiheuttama kellanruskea tai vihertävä rengas. Tavataan Wilsonin taudissa.
KeskiaivovapinaHolmesin vapina. Punatumakevapina. Keskiaivojen (punatumakkeen) vaurioon liittyvä monimuotoinen vapina.
KetiapiiniAtyyppinen antipsykootti, jota on käytetty parkinsonpotilaiden harhojen hoidossa, koska sillä riski pahentaa Parkinsonin taudin oireita on vähäinen. Valmisteita: Biquetan, Ketipinor, Quetiapin(e), Seroquel.
KirjoituskramppiMogigrafia. Kirjoittaessa ilmenevä käden alueen lihasvääntö. Kuuluu paikallisiin dystonioihin. Ks. dystonia.
KinesiaLiike, ks. hypokinesia, hyperkinesia
KlonatsepaamiPitkävaikutteinen bentsodiatsepiini, jonka virallinen käyttöaihe on epilepsian lisälääke, mutta jota käytetään myös dystonian ja essentiaalisen vapinan hoitoon. Valmiste: Rivatril.
KlooninenNykivä, ylivilkas. Useimmiten neurologiassa tarkoitetaan epileptisissä kohtauksissa tapahtuvaa kouristelua ja toisaalta esim. jänneheijasteiden poikkeavaa ylivilkkautta, toistumista useita kertoja (normaalisti vain kerran).
KlotsapiiniAtyyppinen antipsykootti, jota voidaan käyttää vakavissa parkinsonpotilaan psykoottisissa tiloissa. Ei pahenna parkinsonismia. Vaatii säännöllistä verikontrollia. Valmisteita: Clozapine, Froidir, Leponex.
Koentsyymi Q10Sama kuin ubikinoni. Mitokondrioissa esiintyvä rasvaliukoinen yhdiste.
KognitioÄlylliset tai henkiset toiminnot, erityisesti tietojen käsittely.
KohorttiSeurattava ihmisjoukko, jolla on jokin yhteinen ominaisuus.
Kohtauksittainen kinesigeeninen dyskinesiaEngl. Paroxysmal Kinesigenic Dyskinesia (PKD). Harvinainen yleensä suvuittain esiintyvä äkillisen liikkeen provosoima koreaattinen tai dystoninen lyhytaikainen (< 1 min) oireisto. Voi toistua useita kertoja päivässä.
Kohtauksittainen liikunnan aiheuttama dyskinesiaEngl. Paroxysmal exercise-induced dystonia (PED). Harvinainen liikunnan tai kylmän provosoima dystoniatyyppinen liikehäiriö, jonka kesto on useampi minuutteja.
Kohtauksittainen nonkinesigeeninen dyskinesiaEngl. Paroxysmal Non-Kinesigenic Dyskinesia (PNKD). Harvinainen useimmiten suvuittain esiintyvä kahvin, teen, alkoholin, stressin laukaisema koreaattinen tai dystoninen kohtauksellinen liikehäiriö, jonka kesto on useita minuutteja.
KoliiniasetyylitransferaasiChAT. Asetyylikoliinia muodostava entsyymi.
Kolinerginen hermoAsetyylikoliinia välittäjäaineena käyttävä hermo
KomplikaatioEngl. Complication. Lisätauti, jälkitauti, hoidon haittavaikutus, tautiin liittyvä uusi häiriö.
KonfabulaatioEngl. Confabulation. Satuilu.
KonfuusioSekavuustila
KongenitaalinenSynnynnäinen
KonstipaatioEngl. Constipation. Ummetus.
KontraktuuraKoukistuma ja/tai jäykistymä esim. lihaksessa tai raajassa
KontralateraaliVastakkainen, esim. kehon vastakkaisella puolella oleva
KoordinaatioYhteistoiminta
KoreaMyös chorea. Tyvitumakkeiden toiminnan häiriintyessä aivoissa esiintyvä tila, jossa esiintyy nykiviä, nopeita, tahattomia pakkoliikkeitä. Tilaa kutsutaan myös tanssitaudiksi. Tyyppilisin sairaus on Huntingtonin tauti. Voi esiintyä yhdessä atetoosin kanssa (koreoatetoosi).
Kortikobasaalinen degeneraatioKs. CBD
Kortikobasaalinen oireyhtymäKs. CBS
KserostomiaEngl. Xerostomia. Suun kuivuus
KraniaalinenYlöspäin, pään suuntainen, päänpuoleinen
Kyfoosi         Kyttyräselkäisyys. Köyryselkäisyys. Selkärangan pysyvä kaareutuminen taaksepäin, ryhti on etukumara.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Kabergoliini- Kyfoosi 

Laksatiivi- Lysosomi

termiselitys
LaksatiiviUlostuslääke. Myös purgatiivi.
LaryngeaalinenKurkunpäähän liittyvä
LaterokollisPään kallistuminen sivulle. Eräs servikaalisen dystonian muoto.
Leesio           Vaurio. Esim. leikkauksella voidaan tehdä leesio eli tuhota esim. jokin aivojen osa Parkinsonin taudin hoidossa.
LepovapinaEngl. Rest tremor.  Lepotilanteessa ilman lihasaktivaatiota ilmenevä vapina. Tyypillinen Parkinsonin taudin löydös.
Levottomat jalatEngl. Restless Legs Syndrome. Oireisto, jota luonnehtii levossa, esim. nukkumaan käydessä, jalkoihin ilmaantuvat epämiellyttävät tuntemukset, jotka helpottuvat jalkoja liikuttamalla
Levodopa (L-dopa)Rakenteeltaan aminohappo, on dopamiinin esiaste. Parkinsonin taudin tehokkain lääke. Levodopavalmisteita ovat: Sinemet, Madopar, Stalevo, Levodopa/carbidopa/entacapone, Duodopa, Lecigon.
Lewyn kappaleetNe ovat saaneet nimensä saksalais-amerikkalaisen Lewy-nimisen patologin mukaan, joka kuvasi näitä kertymiä Parkinson-potilaan aivosoluissa. Ne sisältävät mm. alfasynukleiinia.
Lewyn kappale -dementiaLewyn kappale -dementiaan tai Lewyn kappale -tautiin yhdistyy Alzheimerin taudin kaltaisia muistihäiriöitä ja Parkinsonin taudin tapaisia liikehäiriöitä ja harhoja.
Liikehäiriösairauksien liitto ryEntinen Suomen Parkinson-liitto. Valtakunnallinen liikehäiriösairaiden ja heidän läheistensä etujärjestö.
LiikevapinaKehon osan, kuten raajan, liikkeen aikana tavattava vapina. Ks. aktiovapina.
Likvori          Ks. aivo-selkäydinneste.
Limbinen järjestelmäEräiden etuaivoalueiden ja niitä yhdistävien hermoratojen kokonaisuus, jolla merkitystä mm. autonomisissa toiminnoissa, tunnetiloissa ja oppimisessa. Mm. hypotalamus, mantelitumake ja hippokampus luetaan tähän järjestelmään.
Linssitumake (nucleus lentiformis)Pallidumin ja putamenin yhteisnimitys. Ks. pallidum. Ks. putamen.
Livedo reticularisVerkkomainen sinipunerva ihon muutos, yleensä alaraajoissa. Tavataan amantadiinin haittavaikutuksena.
Locus caeruleusMyös locus ceruleus tai coereleus. Aivorungon alue, jossa sijaitsee noradrenergisten hermosolujen runko-osat.
LRRK2          Engl. Leucine Rich Repeat Kinase 2. Geeni, jonka mutaatiot aiheuttavat vallitsevasti periytyvää Parkinsonin tautia (PARK8).
LumbaalipunktioLannepisto. Aivo-selkäydinnesteen otto lannenikamien välistä.
LysosomiSoluliman pieni rakkula, joka sisältää runsaasti erilaisia entsyymejä, jotka osallistuvat solujen ”jätteiden” hävittämiseen. Tärkeä osa autofagiassa. Lysosomin entsyymin häiriöt (monet johtuvat perinnöllisistä syistä) aiheuttavat ns. kertymäsairauksia.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Laksatiivi- Lysosomi

Maligni – Myotonia

termiselitys
MaligniPahanlaatuinen. Vastakohtana benigni.
Maligni neuroleptisyndroomaNeuroleptioireyhtymä. Tavallisimmin antipsykoottien (neuroleptien) aiheuttama vakava tila, johon kuuluu mm. lihasjäykkyyttä, hikoilua, kuumetta ja tajunnan tason heikentymistä.
MANFEngl. Mesencephalic Astrocyte derived Neurotrophic Factor. Eräs hermokasvutekijöistä.
ManifestaatioIlmeneminen; ilmenemismuoto
MAOMonoamiinioksidaasi. Entsyymi, joka osallistuu katekoliamiinien (esim. dopamiinin, noradrenaliinin) aineenvaihduntaan. Entsyymi esiintyy kahdessa muodossa, MAO-A ja MAO-B.
MAO-A-estäjäLääkeaine, joka estää MAO-A -entsyymin toimintaa. Käytetään depressiolääkkeenä, esim. moklobemidi (Aurorix).
MAO-B-estäjäLääkeaine, joka estää aivoissa MAO-B -entsyymin               toimintaa. Koska MAO-B -entsyymi osallistuu aivoissa dopamiinin hävittämiseen, nämä lääkkeet pidentävät ja lisäävät dopamiinin vaikutusta. MAO-B-estäjiä ovat selegiliini (Eldepryl), rasagiliini (Rasabon, Rasagilin(e) ja safinamidi (Xadago).
MAPTEngl. Microtubule Associated Protein Tau. Tau valkuaisainetta koodaava geeni. Ks. tauopatia.
MCIEngl. Mild Cognitive Impairment. Lievä kognitiivinen heikentyminen. Lievä häiriö, joka voi edeltää dementiaa.
MDSEngl. The International Parkinson and Movement Disorder Society. Liikehäiriösairauksiin perehtyneiden tutkijoiden ja lääkäreiden kansainvälinen järjestö.
MEGMagneettienkefalografia. Aivojen magneettisen toiminnan rekisteröinti.
Meigen oireyhtymäKasvojen dystonia, jossa mukana sekä blefarospasmia että oromandibulaarista dystoniaa.
MembraaniKalvo, esim. solun ulkokalvo
MEPEngl. Motor Evoked Potential. Motorinen herätevaste. Päälaelle annetun magneettiärsytyksen (TMS) aiheuttama liikehermon vaste lihaksessa (kulunut aika ja lihasvasteen suuruus).
MetaboliaAineenvaihdunta
MetoklopramidiPahoinvointilääke. Salpaa dopamiinireseptoreita ja voi pahentaa Parkinsonin tautia. Valmisteita: Metoclopramide, Primperan.
MidodriiniVerenpainetta kohottava lääke. Käytetään ortostaattisen hypotonian (matalan verenpaineen) hoitoon. Valmisteita: Hypotron, Gutron.
MikrogliaEräs aivojen tukikudoksen (glian) solu
MikrografiaKäsialan pienuus, esiintyy usein Parkinsonin taudin potilaalla.
MikrobiomiTietyn alueen (esim. suolisto) pieneliöiden ja niiden geenien kokonaisuus
MikrobistoTietyn alueen (esim. suolisto) kaikki pieneliöt
MimiikkaKasvojen ilmeikkyys. Usein alentunut Parkinsonin taudissa (hypomimia).
MIRASEngl. Mitochondrial recessive ataxia syndrome. Mitokondriaalinen peittyvästi periytyvä ataksiaoireyhtymä. POLG1-geenin mutaatioista johtuva yleensä nuoruudessa alkava tauti, jossa mm. ataksiaa, tuntohermojen heikentymistä, epilepsiaa, silmien liikehäiriöitä, migreeniä ja myoklonusta. Ks. POLG geeni.
MitokondrioSolun osa, jossa soluhengitys tapahtuu.
MogigrafiaKs. kirjoituskramppi
MotoriikkaLiikkeet, liiketoiminnot
MitofagiaMitokondrioihin kohdistuva autofagia (tuhoaminen). Ks. autofagia.
MMSE           Engl. mini-mental state examination. Eräs muistisairauksien seulontatesteistä.
MoCAEngl. Montreal Cognitive Assessment. Eräs muistisairauksien seulontatesteistä.
MonijärjestelmäsurkastumaKs. MSA
MonoamiinioksidaasiKs. MAO
MonoplegiaYhden raajan halvaus
MorbiditeettiSairastuvuus. Tietyllä aikavälillä tiettyyn sairauteen sairastuneiden määrä tietyssä väestössä.
MortaliteettiKuolleisuus tai kuolevuus. Ilmoitetaan tietyllä aikavälillä (esim. 1 vuosi) kuolleiden ihmisten osuus elossa olleiden määrästä.
MPTPEngl. 1-methyl-4-phenyl-1,2,3,6-tetrahydropyridine. Hermomyrkky, joka aiheuttaa useilla eläimillä ja ihmisellä Parkinsonin taudin kaltaisen tilan. Käytetään Parkinsonin taudin eläinmalleissa.
MRgFUSEngl. MRI-guided focused ultrasound. Ks HIFU.
MRIEngl. Magnetic Resonance Imaging. Magneettikuvaus.
MSAEngl. Multiple System Atrophy. Monijärjestelmäsurkastuma. Monen eri keskushermoston osan rappeumasairaus, johon voi liittyä parkinsonismia, pikkuaivo-oireita ja autonomisen hermoston oireita.
mtDNAMitokondriaalinen DNA
MutaatioGeenin rakenteellinen muutos
MutismiPuhumattomuus
Muusikon kramppiInstrumenttia soittaessa ilmenevä käden tai suun alueen lihasvääntö. Kuuluu paikallisiin dystonioihin. Ks. dystonia.
MyeliiniNopeasti johtavien hermosolujen aksoneja ympäröivän tupen (myeliinituppi) rasvapitoinen aine
MyoklonusÄkillinen, tahdosta riippumaton lihasryhmän supistuminen. Voi esiintyä normaalina ilmiönä nukahtamisvaiheessa.
MyorytmiaToistuva hidas rytminen liike kasvoissa tai raajoissa.
MyokymiaLihasvärinä, ”elohiiri”. Pienen lihasalueen epäsäännöllinen nykinä esim. silmäluomessa. Ks. myös faskikulaatio.
MyotoniaLihaksen ilmiö, jossa lihasjännitys jatkuu normaalia pidempään lihassupistuksen jälkeen (lihasrelaksaation heikentyminen). Useita erilaisia tauteja, joista osa ionikanavatauteihin kuuluvia.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Maligni – Myotonia

Narkolepsia – Nystagmus

termiselitys
NarkolepsiaNukahtelusairaus. Tahdosta riippumaton nukahtelutaipumus, johon voi liittyä lihasjänteyden äkillistä heikkenemistä eli katapleksiaa. Ks. katapleksia.
NekroosiKuolio
NeostriatumKaudatus ja putamen tumakkeiden yhteisnimitys. Ks. striatum.
NeuralgiaHermosärky, hermovauriosta johtuva kipu
NeuroakantosytoosiHarvinainen liikehäiriösairaus (tai oikeammin sairausryhmä), joka muistuttaa oireiltaan hieman Huntingtonin tautia, mukana myös lihasoireita. Veressä akantosyyttejä. Ks. akantosyytti.
NeurofarmakologiaHermoston lääkeaineoppi
Neurofibrillary tangle (NFT)Hermosäiekimppu. Etenkin Alzheimerin taudissa tavattava aivojen hermosolujen solunsisäinen epänormaali säiekimppu, sisältää poikkeavaa tau-proteiinia.
NeurofilamenttiHermofilamentti.  Hermojen soluliman, erityisesti aksonien valkuaisaine, joka osaltaan muodostaa hermon tukirankaa. Veren tai selkäydinnesteen pitoisuuden mittauksia voidaan käyttää aksonivaurion arvioinnissa.
NeuroleptiPsykoosilääke, antipsykootti. Dopamiiniantagonisti, joka voi aiheuttaa parkinsonismia, erityisesti vanhemman polven yhdisteet. Estää myös Parkinsonin taudin lääkkeiden vaikutusta.
NeurologiNeurologian erikoislääkäri
NeuromelaniiniEräissä aivojen tumakkeissa, kuten mustatumakkeessa (substantia nigrassa) tavattava solunsisäinen tumma pigmentti. Sitä voi syntyä levodopasta.
NeuroniHermosolu
NeuropatiaÄäreishermoston sairaus tai rappeutuminen. Useimmiten tarkoitetaan polyneuropatiaa. Ks. polyneuropatia.
NeuroplastisuusHermoston muovautuvuus. Kyky muuttaa hermoratayhteyksiä esim. oppimisen tai vaurion seurauksena.
NeuroprotektioMekanismi, jolla pyritään estämään hermosolujen vaurioitumista tai kuolemaa.
NeurotoksiiniHermomyrkky
NeurotransmitteriHermovälittäjäaine. Kemiallinen aine, joka vapautuu synapsirakoon ja vaikuttaa toiseen hermosoluun tai rauhaseen tai lihasoluun. Hermovälittäjäaineita ovat mm. asetyylikoliini, dopamiini, noradrenaliini, adrenaliini, serotoniini, GABA ja glutamaatti.
NeurotransplantaatioHermokudoksen (esim. sikiön hermokudos), hermosolujen tai hermosoluja muodostavien kantasolujen siirto aivo- tai selkäydinkudokseen.
NMDA reseptoriN-Metyyli-D-Aspartaatti reseptori. Eräs glutamaatin reseptoreista.
NMSEngl. Neuroleptic Malignant Syndrome. Ks. Maligni neuroleptisyndrooma.
Nokturia (Nykturia)Tihentynyt virtsaamisen tarve yöllä
Noradrenaliini (Norepinefriini)Katekolirakenteinen välittäjäaine, jota on sekä keskushermostossa että ääreishermostossa ja lisämunuaisessa. On verenpainetta nostava.
Normaalipaineinen hydrokefalus (NPH)     Aivoselkäydinesteen kierron häiriö, jossa aivopaine on normaali tai vain ajoittain koholla ja jossa aivokammiot laajentuvat. Oireina on mm. muistin huonontumista, kävelyvaikeuksia ja virtsan pidätyskyvyn heikkenemistä.
NukleotidiDNA:n ja RNA:n rakenneyksikkö, jossa emäs, sokeri ja fosfaatti.
NystagmusSilmävärve eli silmän nopea, tahaton, nykivä liike joko spontaanisti tai esim. sivulle katsoessa. Nystagmus voi johtua lääkkeistä tai korvan tasapainoelimen tai pikkuaivojen sairauksista.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Narkolepsia – Nystagmus

Odds ratio – Ortostaattinen vapina

termiselitys
Odds ratio (OR)Kerroinsuhde. Vedonlyöntisuhde. Jonkin asian todennäköisyys tutkimusryhmässä jaettuna todennäköisyydellä vertailuryhmässä.
OedemaEngl. Edema. Turvotus. Ödeema. Ödeemi.
Off-label käyttöLääkkeen käyttö muuhun kuin hyväksyttyyn käyttötarkoitukseen.
OftalmoplegiaSilmälihasten heikkoudesta tai toimintahäiriöstä johtuva silmien liikehäiriö.
6-OHDAEngl. 6-hydroxydopamine. Dopamiinihermoja tuhoava aine, jota käytetään tuottamaan Parkinsonin taudin eläinmalleja, erityisesti hiirillä ja rotilla. Tehon saamiseksi ruiskutettava suoraan aivokudokseen.
Okkipitaalinen tai oksipitaalinenTakaraivoon tai takaraivolohkoon liittyvä
Okulogyyrinen kriisiSilmälihasten kouristustila, jossa silmämunat kääntyvät tiettyyn suuntaan, yleensä ylöspäin. Esim. antipsykootti voi aiheuttaa.
OlfaktorinenHajuaistiin liittyvä
OligodendrosyyttiKeskushermoston tukisolu (gliasolu), joka muodostaa myeliiniä.
Olivo-ponto-serebellaarinen atrofia (OPCA)Eräs MSA:n muoto. Ks. MSA.
On-off fluktuaatio (On-off ilmiö)Hyvän tilanteen (On) ja huonon tilanteen (Off) vaihtelu Parkinsonin taudissa, etenkin levodopa-hoidon aikana.
OpistotonusVartalon voimakas taipuminen taakse päin selkälihasten supistumisen vuoksi. Voi olla dystoninen oire.
Opsoklonus”Tanssivat silmät”. Silmien liikehäiriö, jossa nopeita, toistuvia, nykiviä silmänliikkeitä. Viittaa pikkuaivon toiminnan häiriöön ja voi olla paraneoplastinen ilmiö. Ks. paraneoplasia.
Oraalinen annosteluSuun kautta otettava lääke
OrphanetOrphanet on harvinaissairauksien verkosto, joka jakaa monipuolista tietoa harvinaissairauksista. Internet sivusto: www. orpha.net, laajana esim. englannin kielellä, osin myös suomen kielellä.
OrofasiaalinenSuun ja kasvojen alueella
OromandibulaarinenSuun ja leuan alueella. Esim. oromandibulaarinen dystonia.
Ortoosi         Tukilaite tai tukisidos, jolla korjataan virheasentoja.
Ortostaattinen hypotensioVerenpaineen huomattava lasku noustessa makuulta pystyasentoon. Eräs Parkinsonin taudin oireista. Esiintyy vaikeana MSA taudissa.
Ortostaattinen vapinaSeisoma-asennossa ilmenevä alaraajojen ja vartalon vapina, joka väistyy liikkuessa.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Odds ratio – Ortostaattinen vapina

Palilalia  – Perseveraatio

termiselitys
Palilalia        Omien tavujen, sanojen tai lauseiden toistelu. Ks. myös ekolalia.
Pallidum (Globus pallidus)Linssitumakkeen pallo. Tyvitumakkeisiin kuuluva tumake.
Paralysis agitansTäristyshalvaus, engl. Shaking palsy. Parkinsonin taudin vanha nimi.
Paradoksinen kinesiaLiikkumattoman henkilön äkillinen kyky liikkua jonkin voimakkaan ärsytyksen tai uhan seurauksena. Voi ilmetä Parkinsonin taudissa.
ParaneoplasiaKasvaimen aiheuttama häiriö, joka ei johdu itse kasvaimesta tai etäpesäkkeistä.
ParapareesiMolempien alaraajojen osittainen halvaus
ParaplegiaMolempien alaraajojen täydellinen halvaus
ParasomniaUnen aikana ilmenevä häiriö käyttäytymisessä tai toiminnoissa, kuten unissakävely tai -puhuminen, kauhukohtaukset, huutamiskohtaukset.
ParanoiaVainoharhaisuus
ParestesiaTuntoaistimushäiriö. Voi ilmetä esim. pistelynä, puutumisena, kylmän tai kuuman tunteena.
ParietaalinenPäälakeen tai päälaenlohkoon liittyvä
PARK            Perinnöllisen Parkinsonin taudin geenin lyhenne, numeroitu yhdestä eteenpäin, PARK1 jne.
Parkiini         Engl Parkin. Solujen valkuaisaine, jolla on tärkeä merkitys mitokondrioiden toiminnassa, erityisesti mitofagiassa. PRKN geeni koodaa tätä valkuaisainetta. Geenin virheet aiheuttavat peittyvästi periytyvää Parkinsonin tautia (PARK2).
Parkinson-plus oireyhtymäAtyyppinen eli epätyypillinen parkinsonismi. Ks. MSA, PSP, CBD ja DLB.
ParoksysmaalinenKohtauksittainen
ParoniriaPelottavien unien näkeminen
ParkinsonismiParkinsonismilla tarkoitetaan tilaa, jossa Parkinsonin taudin löydöksiä (esim. vapina, lihasjäykkyys ja liikkeiden hitaus). Näitä löydöksiä esiintyy tyypillisessä Parkinsonin taudissa ja sen sukulaissairauksissa, esim. MSA, CBD, DLB, PSP.
PatogeneesiTaudin synty. Käsitys taudin synnystä ja kehityksestä.
PatologinenSairaalloinen, poikkeava
Pedunkulopontinen tumake (PPN)Aivorungon parillinen tumake, joka osallistuu mm. liikkeiden ja kävelyn säätelyyn.
PenetranssiLäpäisevyys. Ilmoittaa, miten usein virheellinen geeni tulee ilmiasussa esiin. Täydellinen penetranssi tarkoittaa, että tauti ilmenee kaikilla geenivirheen saaneilla.
PeililiikeEngl. Mirror movement. Yhden raajan liike aiheuttaa samantapaista liikettä vastakkaiseen raajaan.
Peptidi          Aminohapoista koostunut lyhyt yhdiste, valkuaisaineen osa.
PerifeerinenÄäreisosiin liittyvä. Perifeerinen hermosto eli ääreishermosto.
PerseveraatioToistokäyttäytyminen, ”juuttuminen”. Saman toiminnan pakonomainen toistelu.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Palilalia  – Perseveraatio

PD – Putamen

PDEngl. Parkinson’s disease. Parkinsonin tauti.
PDDEngl. Parkinson’s disease dementia. Parkinsonin taudin dementia.
Peak dose dyskinesiaLevodopan huippupitoisuuden aikaan ilmenevät tahattomat liikkeet (pakkoliikkeet).
PEDEngl. Paroxysmal exercise-induced dystonia. Ks. Kohtauksittainen liikunnan aiheuttama dyskinesia.
PeroksisomiPieni solunsisäinen jyvänen, jossa on mm. useita erilaisia entsyymejä, joiden viat johtavat peroksisomitauteihin, esim. adrenoleukodystrofia tai Refsumin tauti.
PEGPerkutaaninen endoskooppinen gastrostomia. Vatsanpeitteiden läpi endoskoopin avulla tehty avanne, jonka kautta voidaan viedä letku (PEG-letku). Tarvitaan suolensisäisessä levodopan infuusiossa.
PETEngl. Positron Emission Tomography. Kuvantamismenetelmä, jossa käytetään radioaktiivisia isotooppeja. Radioaktiivista fluorodopaa käyttäen voidaan selvittää potilaan dopamiiniratojen tila. Tutkimusta voidaan käyttää hyväksi Parkinsonin taudin diagnostiikassa. Ei ole hankaluutensa ja kalleutensa takia rutiinimenetelmä.
PINK1Engl. Phosphatase and tensin homologue-INduced Kinase1. Geeni, joka koodaa mitokondrion entsyymiä ja jonka mutaatiot aiheuttavat peittyvästi periytyvää Parkinsonin tautia (PARK6).
PipelineLääketehtaan kehitysvaiheessa (”tutkimusputkessa”) olevat yhdisteet.
Pisa-oireyhtymäVartalon kallistuminen sivulle (vinoon). Tavataan mm. Parkinsonin taudissa ja MSA:ssa. Nimitys tulee Pisan tornin vinoudesta.
PKANEngl. Panthothenate Kinase-Associated Neurodegeneration. Aiemmin Hallervorden-Spatzin tauti, myös NBIA. Harvinainen peittyvästi periytyvä liikehäiriösairaus, joka luetaan neuroakantosytooseihin.
PKDEngl. Paroxysmal Kinesigenic Dyskinesia. Ks. Kohtauksittainen kinesigeeninen dyskinesia.
PNKDEngl. Paroxysmal Non-Kinesigenic Dyskinesia. Ks. Kohtauksittainen nonkinesigeeninen dyskinesia.
PosturaalinenTasapainosta johtuva, asennosta riippuvainen
PlakkiEngl. Plaque. Kova muodostelma kudoksessa, esim. amyloidiplakki Alzheimerin taudissa.
PlaseboLumelääke, ei sisällä vaikuttavaa ainetta.
POLG geeniPolymeraasi gamma geeni. POLG on tuman geeni, joka koodaa polymeraasi gamma-nimistä entsyymiä, joka on tärkeä mitokondriaalisen DNA:n kahdentumisessa. POLG-geenin mutaatiot aiheuttavat mitokondriotauteja, kuten MIRAS (mitochondrial recessive ataxia syndrome). Ks. MIRAS.
PolyneuropatiaLaaja-alainen ääreishermoston sairaus. Voi ilmetä liike-, tunto- että autonomisissa hermosäikeissä. Voi aiheuttaa esim. tunto- tai lihasheikkoutta.
PonsAivosilta. Aivorungon alue, jonka kautta kulkee paljon hermoratoja sekä ylöspäin että alaspäin. Lisäksi siellä sijaitsee muutamien aivohermojen (V, VI, VII, VIII) tumakkeet.
PramipeksoliDopamiiniagonisti, jota on saatavana sekä tavallisena tablettina että depot -muodossa (kts depot). Valmisteet: Oprymea, Pramipexol(e), Sifrol.
Prediktiivinen testausKs. ennustava testaus
PrevalenssiEsiintyvyys. Vallitsevuus. Tapausten määrä tiettynä hetkenä tai ajankohtana tietyssä väestössä.
PrioniEngl. Proteinaceous infectious particle. Prioniproteiinin (PrP) poikkeava hajoamaton muoto, joka voi levitä hermostossa ja aiheuttaa prionitaudin, kuten Creutzfeldt–Jakobin taudin (CJD).
PRKNParkiini (parkin)-geenin lyhenne. Sen geenivirheet (mutaatiot) aiheuttavat perinnöllistä PARK2 Parkinsonin tautia.
ProdromaaliEnnakoiva, esim. ennakoiva oire ennen taudin selvää puhkeamista.
Prodrug         Ks. aihiolääke
ProgressioTaudin eteneminen tai paheneminen.
ProksimaalinenKehon keskiviivan lähellä.
ProprioseptioAsento- ja liikeaisti. Kyky tuntea kehon asento ja liikkeet ilman näköaistia.
ProteiiniValkuaisaine, joka koostuu aminohapoista. Lyhyttä proteiinia kutsutaan peptidiksi.
PSPEngl. Progressive Supranuclear Palsy. Etenevä supranukleaarinen halvaus. Epätyypillisiin parkinsonismeihin kuuluva sairaus, johon liittyy silmien liikkeiden rajoittuminen.
Psykogeeninen liikehäiriöVanhentunut termi. Ks. toiminnallinen liikehäiriö.
PsykoosiVakava mielenterveyden häiriö, jossa todellisuuden taju on häiriintynyt.
PsykosomaattinenOiretila, jonka arvioidaan johtuvan psyykkisistä tekijöistä, mielen ja kehon vuorovaikutuksesta, mutta jossa oireet ovat somaattisia. Esimerkkinä psykosomaattisesta sairaudesta on henkiseen jännitystilaan liittyvät vatsa- tai sydänvaivat.
PtoosiRiippuluomi. Silmäluomen roikkuminen.
PunatumakevapinaKs. keskiaivovapina
PundingPuuhailu. Ks. Impulssikontrollihäiriö.
PutamenAivokuorukka. Tyvitumakkeisiin kuuluva tumake.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: PD – Putamen

Randomisaatio – Shy-Dragerin oireyhtymä

termiselitys
RandomisaatioSatunnaistaminen. Yhtä suuri mahdollisuus tulla valituksi koeryhmään tai vertailuryhmään.
RBDEngl. REM sleep Behavior Disorder. Behavioraalinen unioireyhtymä. REM-unen aikainen käyttäytymishäiriö. Ilmenee mm. unenaikaisena potkimisena, nyrkkeilynä, huutamisena. Ks. REM-uni.
Refsumin tautiPeittyvästi periytyvä fytaanihapon kertymätauti. Siihen liittyy mm. näön ja kuulon muutoksia, lihaksiston heikentymistä sekä pikkuaivotoiminnan häiriöitä. Kuuluu peroksisomitauteihin. Ks. peroksisomi.
REM-uniEngl. Rapid Eye Movement sleep. Vilkeuni. Unien näkemisen vaihe, johon liittyy nopeita silmän liikkeitä.
ReseptoriSolukalvon osa, johon toisesta solusta vapautuva välittäjäaine tai lääkeaine vaikuttaa sitoutumalla siihen (reseptoriin).
ResessiivinenPeittyvä. Resessiivinen periytyminen tarkoittaa, että geenivirhe ilmenee vain kaksinkertaisena eli se saatu molemmilta vanhemmilta. Ks. dominantti.
RetrokollisPään kallistuminen taakse. Eräs servikaalisen dystonian muoto.
RibosomiSolulimakalvostoon kiinnittyvä valkuaisaineista ja RNA:sta muodostunut pieni jyvänen, jossa valkuaisaineet muodostetaan.
RigiditeettiEngl. Rigidity; Stiffness. Lihasjäykkyys, eräs Parkinsonin taudin pääoireista. Voi olla hammasratasmaista tai lyijyputkimaista.
RinnakkaisvalmisteKs. geneerinen valmiste.
RLSEngl. Restless Legs Syndrome. Ks. levottomat jalat
RNARibonukleiinihappo. Yhdiste, joka siirtää tuman DNA:n geenitiedon solulimaan (lähetti-RNA), siirtää aminohapot valkuaisten muodostusta varten (siirtäjä-RNA) ja ohjaa valkuaisaineiden muodostumisen (ribosomaalinen RNA).
Rombergin testiErityisesti asentoaistia (proprioseptiikkaa) mittaava testi, jossa henkilö seisoo jalat yhdessä ja kädet sivuilla tai edessä ristissä ja sulkee silmänsä. Testi on positiivinen, jos henkilö ottaa sivuaskelia, pyrkii kaatumaan tai ilmenee voimakasta vartalon huojuntaa.
RopiniroliDopamiiniagonisti, joka saatavana depot-tabletteina. Valmisteita: Requip, Ropinol, Ropinostad.
RotigotiiniDopamiiniagonisti, joka annostellaan muista dopamiiniagonisteista poiketen laastarimuodossa. Valmiste: Neupro.
SakkadiNopea silmänliike
SCAEngl. Spinocerebellar Ataxia. Spinoserellaarinen ataksia. Pikkuaivo-selkäydinperäinen ataksiasairaus. Ryhmä perinnöllisiä ataksiasairauksia, jotka numeroitu yhdestä alkaen eli SCA1 jne.
Scanning speechKatkopuhe. Eräs dysartrian muoto. Puhe on monotonista ja tavujen väliin jää taukoa. Johtuu pikkuaivojen toiminnan häiriöstä.
SeborreaLisääntynyt talinmuodostus, erityisesti päänahassa.
SegmentaalinenJaokkeinen. Segmentaalinen dystonia: kahden lähekkäisen alueen dystonia.
Sekundaarinen parkinsonismiParkinsonismi, jonka syy tiedossa, esim. lääkkeiden, aivovamman tai aivoverenkiertohäiriön aiheuttama.
SeniiliVanhuuteen liittyvä.
Sensory trickKs. geste antagoniste
SentraalinenKeskiosiin tai keskukseen liittyvä. Sentraalinen hermosto eli keskushermosto.
SEPEngl. Somatosensory Evoked Potential. Tuntoherätevaste. Sähköisen tuntoärsytyksen aiheuttama sähköinen hermovaste mitattuna niskasta tai alaselästä ja kallolta.
Serotoniini5-hydroksitryptamiini. Eräs elimistön välittäjäaine.
Serotoniinin takaisinoton estäjätEngl. Selective Serotonin Reuptake Inhibitor eli SSRI. Pääasiassa masennuksen hoitoon käytettäviä lääkkeitä.
Servikaalinen dystoniaMyös kervikaalinen dystonia. Tavallisin aikuisiän dystoniasairaus, jossa niska-kaulalihasten poikkeava aktiviteetti aiheuttaa pään kiertymisen tai kallistumisen tahattomasti. Ks. tortikollis.
Sham treatmentLumehoito. Esim. kirurgiassa tai laitteilla annettu tehoton hoito, jota käytetään aktiivihoidon vertailuun.
Shy-Dragerin oireyhtymä (syndrooma)Eräs MSA:n muoto. Ks. MSA.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Randomisaatio – Shy-Dragerin oireyhtymä

Sialorrea- Syväaivostimulaatio

Sialorr(h)eaSyljenvuoto, ”kuolaaminen”
SNCAAlfasynukleiini-geenin lyhenne
SomaattinenRuumiillinen, elimellinen, fyysinen
SomnolenttiUnelias
SonografiaMyös ultrasonografia. Ultraäänitutkimus. Kaikukuvaus.
Spasmodinen dysfoniaLaryngeaalinen dystonia. Kurkunpään ja äänihuulilihasten dystonia, jossa ääni voi olla esim. katkeileva, käheä, kireä, voimaton, väsyvä.
Spastisuus (Spastisiteetti)Pyramidiradan vaurioon liittyvä lihasjäykkyys, lihaskouristus, esim. aivohalvauksessa.
SpinoserebellaarinenSelkäytimeen ja pikkuaivoihin liittyvä
SporadinenSatunnainen
SPECTEngl. Single Positron Emission Computed Tomography. Radioaktiivista merkkiainetta käyttävä kuvantamismenetelmä. On PET-kuvantamismenetelmää yksinkertaisempi ja halvempi menetelmä. Menetelmää käytetään osoittamaan Parkinsonin taudin dopamiinivauriota (DaT-Spect eli DaTSCAN) tai sulkemaan sen mahdollisuus pois.
Start hesitationLiikkeelle lähdön vaikeus. Eräs jähmettymisen (freezing) muoto.
Startle diseaseKs. Hyperekpleksia
StatusSairauskertomuksessa potilaan tilan kuvaus.
StereotaktinenKolmiulotteinen paikantamismenetelmä instrumenttien viemiseksi tarkalleen oikeaan kohtaan (esim. aivoissa).
StereotypiaKaavamaisuus. Saman asian tai liikkeen toistaminen.
Stereotyyppinen liikehäiriöKaavamainen liikehäiriö. Etenkin lapsilla tavattava toistuva, tahaton liikesarja, kuten pään nyökkäily tai hakkaaminen, vartalon keinutus, käsien tai jalkojen heilutus.
Stiff-person syndromeMyös stiff-man syndrome. Ks. Jäykkyysoireyhtymä.
STNKs. subtalaaminen tumake
StriatumAivojuovio. Tyvitumakkeiden kokonaisuus, johon voidaan lukea kaudatus, putamen ja pallidum tumakkeet.
Striatonigraalinen rappeumaEräs MSA:n muoto. Ks. MSA.
StuporHorros, tokkura, sulkutila
Subtalaaminen tumake (STN)Talamuksen alapuolella sijaitseva pieni tumake, jolla merkitystä motoriikan kontrolloinnissa. DBS hoidossa tärkeä elektrodien kohdetumake.
Substantia nigra (SN)Mustatumake. Tällä tarkoitetaan aivorungon solukertymää, joista tyvitumakkeisiin johtavat dopamiini-hermoradat saavat alkunsa. Näissä tumakkeissa on rautaa ja neuromelaniinia, jonka takia ne näkyvät mikroskoopissa mustana (Lat. niger).
Suomen Parkinson-liitto ryNykyisin Liikehäiriösairauksien liitto ry
Suomen Parkinson-säätiö srSuomen Parkinson-säätiö tukee ja edistää Parkinsonin taudin ja muiden liikehäiriösairauksien tieteellistä tutkimusta. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja Parkinsonin taudin ja muiden liikehäiriösairauksien tieteelliseen tutkimukseen.
Steele-Richardson-Olszewskin oireyhtymäPSP:n alkuperäinen nimi. Ks. PSP.
StridorSisään- tai uloshengityksen aikana kuuluva vinkuva tai koriseva ääni. Tavataan mm. MSA:ssa.
SymptomaattinenOireellinen; oireenmukainen, esim. lääke.
SynapsiKahden hermosolun liitoskohta, jossa hermoimpulssi siirtyy eteenpäin välittäjäaineiden (esim. asetyylikoliini, dopamiini, noradrenaliini) toimesta.
SynapsirakoKahden hermosolun liitoskohdan välissä oleva minimaalisen pieni rako, jossa välittäjäaineet siirtyvät hermosolusta toiseen.
SynkopeeEngl. Syncope.Pyörtyminen.
SynukleinopatiaHermoston rappeumatauti, jossa kertyy alfasynukleiinia, kuten Parkinsonin tauti, Lewyn kappale -tauti ja MSA. Ks. alfasynukleiini.
SytokiiniSolujen välinen viestintäaine, erityisesti immuunijärjestelmässä. Tunnetaan yli sata.
Syväaivostimulaatioks. DBS, Deep Brain Stimulation
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Sialorr(h)ea- Syväaivostimulaatio

Talamotomia – Tyrosiini

TalamotomiaLeikkaustekniikka, jolla vaurioitetaan erästä tyvitumaketta (lat. thalamus), yleisimmin sen VIM-tumaketta. Aikaisemmin vaikean Parkinsonin taudin ja vapinan hoitomuoto. Syväaivostimulaatio (DBS) on syrjäyttänyt tämän kirurgisen hoidon. Ks. myös HIFU.
TalamusEtuaivojen sisäosissa oleva parillinen tumakekokonaisuus, jonka kautta useat aistiradat ja monet tyvitumakkeista lähtevät radat kulkevat.
TandemkävelyJalat perätysten kävely.
TardiiviHitaasti kehittyvä. Esim. antipsykoottihoitoon voi liittyä tardiivi dyskinesia tai tardiivi dystonia.
Tardiivi dyskinesiaPsykoosilääkkeiden (neuroleptien) pitkäaikaiskäyttöön liittyvä oireisto, jossa on tahattomia koreoottisia tai dystonisia liikkeitä erityisesti kasvoissa, mutta osalla myös vartalolla ja raajoissa.
TauopatiaHermoston rappeumatauti, jossa kertyy tau-valkuaisainetta. Esim. Alzheimerin tauti tai PSP.
TelelääketiedeEngl. Telemedicine. Etälääketiede. Lääketieteellisen avun antamista potilaalle sähköisten välineiden avulla. Esim. puhelimen, videopuhelimen tai tietokoneen avulla tapahtuva lääkärin tai hoitajan ja potilaan välinen tapaaminen.
TemporaalinenOhimoon tai ohimolohkoon liittyvä.
TetraplegiaMyös kvadriplegia. Neliraajahalvaus.
TetrabenatsiiniTetrabenatsiini (Tetmodis) on lääkevalmiste, joka on tarkoitettu korean (chorean) hoitoon, esim. Huntingtonin taudissa. Estää VMAT2:n toimintaa. Ks. VMAT2.
TicNykimisoire. Lyhyt tahdosta riippumaton, usein samantapaisesti toistuva nopea lihasliike tavallisimmin kasvojen, kaulan, pää, hartioiden tai kurkunpään alueella. Monimuotoisena esiintyy Touretten oireyhtymässä.  Ks. Touretten oireyhtymä.
TinnitusKorvien soiminen tai humina
TitsanidiiniSpastisuuden ja lihasspasmien hoitoon käytettävä lääke. Valmisteita: Sirdalud, Tizagelan.
TitubaatioPikkuaivosairauteen liittyvä vartalon ja pään huojuminen tai vapina istuessa tai seistessä.
TMSEngl. Transcranial Magnetic Stimulation. Kallon päältä voimakkaalla magneetilla tapahtuva tietyn aivoalueen ärsytys.
Toiminnallinen liikehäiriöFunktionaalinen liikehäiriö. Toimintaan liittyvä ilman rakenteellisia poikkeavuuksia. Voi ilmetä esim. vapinana, kävelyn häiriönä tai dystoniana.
ToimintaspesifinenEngl. Task-spesific. Tietyssä toiminnassa ilmenevä häiriö, esim. toimintaspesifinen dystonia, kuten kirjoituskramppi tai muusikon kramppi.
Tortikollis (Torticollis)Myös Spasmodinen tortikollis. Servikaalinen dystonia. Eräs dystonia-sairauksista, johon liittyy kaulalihasten supistumista, mikä kääntää päätä vinoasentoon. Ks servikaalinen dystonia.
Touretten oireyhtymäOikeammin: Gilles de la Touretten oireyhtymä. Lapsuudessa alkava häiriö, jossa esiintyy monimuotoisia nykimisiä ja ääntelyä (Tic-oireita). Oireyhtymään kuuluu myös psykiatrisia oireita.
TreemoriEngl. Tremor.Vapina. Eräs Parkinsonin taudin ja essentiaalisen vapinan pääoireista.
TT-tutkimus (CT-tutkimus)Tietokonetomografiatutkimus. Röntgensäteitä käyttävä leiketutkimus.
TyrosiiniAminohappo, josta elimistössä syntyy levodopaa. Levodopasta puolestaan tehdään dopamiinia.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Talamotomia – Tyrosiini

Ubikinoni – Wilsonin tauti

termiselitys
Ubikinoniks. Koentsyymi Q10
UbikitiiniEngl. Ubiquitin. 76 aminohapon valkuaisaine, joka osallistuu valkuaisaineiden pilkkoutumiseen solussa.
UHDRS          Engl. Unified Huntington’s Disease Rating Scale. Huntingtonin taudin monimuotoinen arviointiasteikko.
UPDRS          Engl. Unified Parkinson´s Disease Rating Scale. Parkinsonin taudin monimuotoinen arviointiasteikko. Uudempi versio on MDS-UPDRS.
Vaskulaarinen parkinsonismiAivoverenkiertohäiriöihin liittyvä parkinsonismi
VEPEngl. Visual Evoked Potential. Näköherätevaste. Näköärsytyksen aiheuttama sähköinen vaste näköaivokuorella kallon päältä mitattuna
VenaLaskimo
Ventraalinen tegmentaalinen alueMustatumakkeen vieressä oleva aivorungon alue, josta lähtee dopamiiniratoja aivokuorelle ja limbisiin tumakkeisiin.
Veri-aivoesteEngl. blood brain barrier (BBB). Verisuonien ja aivokudoksen välinen mekanismi, joka estää aineiden vapaan pääsyn aivokudokseen.
VerrokkiVertailuhenkilö, kontrollihenkilö
VertigoHuimaus
VesikkeliPieni solunsisäinen rakkula. Synaptinen vesikkeli eli synapsirakkula sisältää hermovälittäjäainetta, joka vapautuu synapsirakoon.
VMAT2Engl. Vesicular monoamine transporter 2. Hermopäätteen valkuaisaine, joka siirtää soluliman amiineja (dopamiini, noradrenaliini, serotoniini) synaptisiin rakkuloihin eli vesikkeleihin. Tetrabenatsiini estää tämän valkuaisaineen toimintaa. Ks. tetrabenatsiini.
VPS35Engl. Vacuolar protein sorting. Geeni, jonka virheet aiheuttavat harvinaista vallitsevasti periytyvää Parkinsonin tautia (PARK17). Koodaa samannimistä valkuaisainetta.
Vieraan raajan oireyhtymäEngl. Alien limb syndrome. Myös vieraan käden oireyhtymä. Erityisesti kortikobasaalisessa degeneraatiossa (CBD) tavattava ilmiö, jossa potilaan oma raaja vaikuttaa vieraalta, toimii kontrolloimattomasti.
VIM tumakeEngl. Ventral Intermediate Nucleus. Talamuksen tumake, johon useimmiten talamotomia tehdään tai asetetaan syväaivostimulaation elektrodi vapinan hoidossa.
VirusvektoriInaktiiviksi muokattu virus, joka kuljettaa hyödyllistä perimäainesta elimistöön (esim. aivoihin) annettuna. Käytetään geeniterapiassa.
Wearing-offSanonta, joka kuvastaa levodopan vaikutuksen loppumista ennen seuraavan lääkeannoksen vaikutuksen alkamista. Ks. end-of-dose -fluktuaatio.
Wilsonin tautiHepatolentikulaarinen rappeuma. Peittyvästi periytyvä kuparin kertymätauti. Ilmenee monenlaisina liikehäiriöinä, sarveiskalvomuutoksina (Kayser-Fleischerin rengas) ja maksasairautena.
Suomen Parkinson-säätiö Potilaan sanasto: Ubikinoni – Wilsonin tauti

Parkinsonpotilaan sanaston v 2014 alkuperäiset kirjoittajat ovat Ariel Gordin, prof.(h.c.) ja Heikki Teräväinen, prof.(h.c.) .

Uudistetun version kirjoittaja on 3/2023 Seppo Kaakkola, prof.(h.c.), neurologian ja kliinisen farmakologian erikoislääkäri